
Syksyinen korkeapaine hellii ulkoilijoita viikonloppuna
Alkuviikon kolea ilmamassa on väistynyt itään ja Suomeen virtaa jälleen lämpimämpää ilmaa lännestä. Lämpötilat kohoavat loppuviikolla tavanomaiselle tasolle tai hieman sen yläpuolelle. Etelässä ja lännessä päivälämpötilat nousevat paikoin yli 15 asteen.Korkeapaine vahvistuu Suomen ylle, ja sää on monin paikoin poutainen ja ajoittain aurinkoinen. Perjantaina Keski- ja Pohjois-Lapin yli kulkee kuitenkin rintamavyöhyke, joka tuo mukanaan sateita ja runsaampaa pilvisyyttä. Sadekertymät jäävät sielläkin vähäisiksi, pääosin alle 3 millimetrin.
Öisin voi muodostua paikoin sumua, joka todennäköisesti hälvenee aamupäivän aikana.
Sumupilvet voivat kuitenkin vaikuttaa lämpötiloihin: selkeinä ja heikkotuulisina öinä lämpötila voi laskea ennustettua alemmas, kun taas pilvisinä öinä se voi jäädä korkeammaksi. Mikäli sumupilvi jää päiväksi paikalleen, päivälämpötilat voivat jäädä ennustettua matalammiksi.
Korkeapaineen myötä Suomeen virtaa vuodenaikaan nähden lämmintä ilmaa lännestä. Päivisin lämpötila kohoaa laajalti 12–17 asteen välille.
Öisin esiintyy paikoin yöpakkasia tai hallaa, mutta myös yöt lämpenevät vähitellen. Yölämpötilat vaihtelevat yleisesti 0 ja +5 asteen välillä, rannikoiden läheisyydessä on paikoin lämpimämpää.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


