Lapsi kuoli Kauniaisissa lumiauran alle – syyttäjä vaatii traktorikuskille vankeutta
Syyttäjän mukaan mies osui traktorin ylös nostetulla puskulevyllä lapseen, joka kaatui, jäi traktorin alle ja kuoli.Syyttäjä vaatii vankeusrangaistusta miehelle, jonka syytetään aiheuttaneen lapsen kuoleman lumiauraonnettomuudessa Kauniaisissa. Asian oikeudenkäynti alkoi Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa tiistaina.
Syyttäjän mukaan mies ajoi lumiauralla varustettua traktoria työtehtävissä viime huhtikuussa, kun vastaan käveli kulkusuunnassaan tien oikealla puolella ensin yksi lapsi. Mies ei syyttäjän mukaan hidastanut ajonopeuttaan tai muuten väistänyt lasta. Kapealla tiellä ei ollut jalkakäytävää, ja syyttäjän mukaan lapsi joutui siirtymään tien viereiseen lumihankeen välttääkseen törmäyksen traktorin kanssa.
Mies jatkoi syyttäjän mukaan matkaansa ajonopeuttaan hidastamatta, eikä väistänyt myöskään seuraavaksi tiellä vastaan tulleita kahta lasta. Myös nämä lapset kävelivät syyttäjän mukaan kulkusuunnassaan tien oikealla puolella.
”Traktorin ylös nostettu puskulevy on osunut (toiseen lapsista) ja kaatanut tämän maahan siten, että hän on jäänyt traktorin alle ja joutunut sen yliajamaksi”, kirjoitetaan syyttäjän haastehakemuksessa.
Syyttäjän mukaan mies huomasi tapahtumat lapsen jäätyä alle ja pysäytti traktorin. Kymmenenvuotias lapsi kuoli tapahtumapaikalla.
Oikeudelle toimittamassaan kirjallisessa vastauksessa mies kiistää syyllistyneensä rikoksiin.
Mies kertoo ajaneensa tapahtuma-aikana traktoria hitaasti ja varovaisesti. Hän kiistää kaataneensa auralla yhden lapsista. Hänen mukaansa lapset kulkivat niin sanotusti tien väärällä puolella, eikä hän omien sanojensa mukaan nähnyt auran osumista lapsiin.
Onnettomuus tapahtui miehen mukaan todennäköisesti niin, että lapsi liikkui ajorataa kohden, kun auran yläkulma hetkellisesti peitti hänen näköyhteytensä lapsiin.
Syytetty kertoo, että hän pysäytti traktorinsa lapsen kaatumisen jälkeen, meni ulos ja soitti hätäkeskukseen. Hänen mukaansa kyseessä oli valitettava, kapealla ja lumisella tiellä tapahtunut onnettomuus.
Syyttäjä vaatii miehelle ehdotonta vankeusrangaistusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





