Navettapäivyri netissä
Idea tuli iltalypsyllä ollessa marraskuussa 2011.
seppo sivula
Uusi karjantarkkailupalvelu muistaa tarkkailussa tehdyt havainnot sekä muistuttaa, milloin lehmien kiimantarkkailu on tehtävä seuraavan kerran.
Internetissä käytettävään Makarnet-palveluun tallennetaan lehmän kiiman havaintopäivä. Tällöin järjestelmä laskee automaattisesti siemennyksen tavoitepäivän sekä seuraavan kiimantarkkailupäivän.
Kun järjestelmään tallentaa toteutuneen siemennyspäivän, palvelu arvioi poikimispäivän.
Lisäksi järjestelmään voi täyttää lehmistään haluamiaan perustietoja. Kaikki tallennetut tiedot pysyvät järjestelmän muistissa niin pitkään, kunnes käyttäjä ne halutessaan poistaa.
Palvelulla voi tarkastella lehmiään ryhmissä: siementämättömät, siemennetyt, kantavat tai kaikki.
Palvelun on kehittänyt 30 vuotta maatalouslomittajana toiminut kinnulalainen Seppo Sivula. ”Idea tuli iltalypsyllä ollessa marraskuussa 2011.”
Tuolloin Sivula pohti, voisiko paperisen navettapäivyrin siirtää tietokoneelle ja siten helpottaa karjantarkkailua ja päivämäärien muistamista. Ensimmäiset tilat ottivat palvelun käyttöön viime vuoden heinäkuun lopussa.
Sivula suosittelee järjestelmäänsä kaikille maitotiloille. Robottinavetoissa tosin aktiivisuusmittarit hoitavat saman asian. Sivula muistuttaa, että karjan kiimantarkkailu vaikuttaa suoraan maitotuotokseen.
Tärkeimpänä ominaisuutena palvelussa sen kehittäjä pitää tietojen säilymistä ja selkeyttä.
Sivulalla on runsaasti ideoita palvelun kehittämiseksi ja uusien ominaisuuksien lisäämiseksi. Ennen suurempia uudistuksia hän aikoo kuitenkin odotella käyttäjiltä tulevaa palautetta palvelusta. Myös aivan uusista palveluista maatiloille Sivulalla on jo ideoita, mutta nyt hän ei niitä vielä paljasta.
Karjantarkkailupalvelua voi käyttää ilmaiseksi 60 päivän ajan. Koekäyttöjakson jälkeen palvelun hinta on vuodessa 78 euroa plus arvonlisävero.
TUURE KIVIRANTA
makarnet.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
