Tyyppinavetat odottavat käytännön rakentajia
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n verkkosivuilla on tarjolla vinkkejä uuden navetan suunnitteluun. Sivuilta voi muun muassa ladata malliratkaisuja yhden robotin navetasta, joka on suunniteltu joko 55 tai 62 eläinpaikalle.
Piirustuksissa tarjotaan ratkaisuja navetan toteuttamiseen, rakenneselostus sekä kustannusarviot. Piirustukset ovat vapaasti kaikkien käytettävissä sellaisenaan niissä esitettyjä rajoituksia noudattaen.
Kustannusarvioissa esitetyt hinnat ovat arvonlisäverottomia. MTK kertoo, ettei piirustuksia ja kustannusarvioita päivitetä.
MTK:n maitoasiamies Ilkka Pohjamo kannustaa navetan rakentamista suunnittelevia tuottajia sekä neuvojia tutustumaan materiaaliin, sillä hyvät neuvot ovat kalliit.
”Eräs hankkeen johtopäätös oli, että 80 prosenttia navetan kustannuksista lyödään lukkoon suunnitteluvaiheessa.”
Pohjamolla ei ole tietoa siitä, miten paljon tyyppinavettapiirustuksia on navettatyömailla käytetty hyödyksi.
Hän myöntää, että ansiokkaan hankeen tuloksien viemisessä käytäntöön on parantamisen varaa.
”Suunnitelmia tulosten jalkauttamiseksi ollaan kuitenkin tekemässä.”
MTK:n vetämän, viime toukokuussa päättyneen hankkeen tavoitteena oli löytää vakioituja ratkaisuja navettarakentamiseen ja sitä kautta alentaa kustannuksia.
”Aina mennään talous ja raha edellä”, kiteyttää hankkeen tärkeimpiä tuloksia sen projektipäällikkönä toiminut Ari Roininen.
”Investoidaan vain siihen, mikä on yrityksen kannalta tärkeää. Kustannukset pidetään mahdollisimman matalina eikä investoida sellaiseen, mikä ei maksa itseään ikinä takaisin.”
Roininen kannustaa käyttämään ammattilaisia apuna, sillä miljoonainvestoinnin jälkeenkin pitää tuottaa maitoa kannattavasti.
”Tuottajan pitää rehellisesti myöntää omat osaamisen ja jaksamisen rajat.”
”Ennen kuin mitään aletaan rakentaa, pitää suunnitella ja tehdä laskelmat huolellisesti.Varsinaisen rakentamisen aikana kustannuksiin voi vaikuttaa kovin vähän, vaikka jokainen kilpailuttamisella ja hyvällä organisoimisella säästetty euro onkin tervetullut”, Roininen jatkaa.
Yhteiskunta edellyttää monien säädöksien noudattamista ja lupien hakemista.
”Niitä pitää noudattaa, vaikka se tuntuisi turhalta ja aikaa vievältä byrokratialta”, Roininen sanoo.
Hän muistuttaa, että paperitöistäkin selviää helpommalla, kun ottaa asioista etukäteen selvää.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
