perjantaivieras Kurkkua kuristaa
Ei. En ole murheellinen, surullinen tai nielemässä kyyneleitä. Taistelen flunssaa vastaan. Kaulassa on kaksi kaulaliinaa ja kuuma inkiväärijuoma polttelee sisuksissa. Kallokoppaan on hiipimässä puristava paine.
Mutta ehkä se tästä. Otan kohta särkylääkettä ja nukun pitkään ja hyvin.
Kuka käski lapioimaan katolta pudonnutta lunta ilman takkia, pelkässä paidassa? Pitäisihän sitä jo osata varoa, että jos pikkusenkin tuuli pääsee puhaltamaan kostealle iholle, niin kylmettyminenhän siitä seuraa. Nuorempana saattoi vaikka miten kekkuloida pakkasessa tai vähissä vaatteissa, eikä mitään tullut, karaistui vain.
Mutta kun ikää karttuu ja tukkaan tulee piiloharmaata, alkaa uunin kylki houkuttaa. Käyttäytyminen muuttuu kissan kaltaiseksi. Sitä etsiytyy talossa sellaiseen paikkaan, joka on sekä valoisa että lämmin. Alkaa pohtia, että miksei olohuoneessa ole nojatuolia, jalkalamppua ja pikkupöytää. Ja miksi juuri siitä huoneesta puuttuu lämpöpatteri.
Tällä kertaa flunssan uhan toi armeijassa oleva poika. Oli tullessaan 39 celsiusta ja oli lähtiessään takaisin 39 celsiusta. Kasarmilla sairastupa oli kuuleman mukaan niin täynnä, että poika joutui potemaan tupaansa.
Joskus junassa osuu osastoon, jossa joku onneton työhön matkaava ylitunnollinen työnarkomaani yskii koko vaunullisen täyteen ”flunssan siemeniä”. Silloin keksii syyn pistäytyä pitkäksi aikaa kahvilavaunussa.
Yleensä flunssa puhkeaa hiihtolomalla tai viikonlopun aikana. Juuri silloin kun hellittää muusta tekemisestä. Elimistö pitää jatkuvasti tarjolla olevat taudin aiheet kurissa, kunnes tulee vapaata aikaa, jolloin päällimmäinen taudeista ryöstäytyy valloilleen.
Ja kun mies on kipeä, hän sitten on tosi kipeä. ”Tämä on tutkittu juttu. Mies on flunssassa naista kipeempi”, selostin vaimolle tiedeuutista.
”Miten niin?”
”No tutkijat kysyivät miehiltä kuinka kipeitä he ovat…”
Tuntuu siltä, että tästä voisi vielä selvitä. On tullut otetuksi kuumaa mehua tömpsyjen kera. Sauna aukaisee hengitystiet. Kuivat villasukat sähköttävät jaloista hyvä oloa hermoratoihin. Echinaforcea voi tarvittaessa ottaa 16 tippaa. Teepuuöljyä voi pyyhkiä varpaisiin ja kas kirpaisee kuten lääkkeen pitää.
Ja mikä ihme siinä on, että sitten kun oikein kuumetta niin että iho on koko ajan kosteana, on punainen Jaffa parasta juomaa. Onko se opittu refleksi, vai onko vanhan ajan Jaffassa vahingossa jotain parantavaa? Muutakin kuin hedelmäsokeria ja C-vitamiinia?
Flunssaan vaipuneen ajatuksissa on toive siitä, miten kroppa taudin jälkeen tuntuu kevyeltä ja puhdistuneelta. Mutta kyllä tämä tästä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
