Saaristomerelle uponneiden hylkyjen polttoainetankit tyhjennetään
Operaatiota on mahdollista seurata sosiaalisen median kautta.Kahden Saaristomerelle uponneen hylyn polttoainetankit aiotaan tyhjentää 10. elokuuta alkavassa operaatiossa. Uponneissa Fortunassa ja Hanna-Marjutissa on molemmissa arvioiden mukaan 10–12 kuutiota dieselöljyä.
Alukset upposivat 1980-luvulla. Molempien lastina oli sokerijuurikkaita. Ne sijaitsevat Ahvenanmaan maakuntahallituksen merialueella ja on luokiteltu vaarallisiksi ympäristökohteiksi niissä olevan öljyn takia.
Ympäristökeskus suorittaa operaation yhteistyössä Merivoimien kanssa. Kaksi viikkoa kestävän tyhjennysoperaation työalustana toimii Merivoimien öljyntorjunta-alus Hylje.
On mahdollista, että aluksista pääsee tyhjennyksen aikana karkaamaan pieniä määriä öljyä, mutta siihen on varauduttu.
Mikäli kaikkia öljyjä ei kahden viikon aikana saada poistettua, operaatiota jatketaan syyskuussa. Syksyllä tarkoituksena on tehdä myös muita hylkytöitä ja hylkykohteiden tutkimuksia tutkimusalus Arandalla.
Operaatio on osa vesiensuojelun tehostamisohjelmaa. Samalla sillä myös koulutetaan ja ylläpidetään raivaajasukeltajien ammattitaitoa.
Tyhjennysoperaatiota voi seurata seurata Twitterissä hankepäällikkö Jorma Rytkösen Twitter-tilillä @JormaRytkonen sekä Merivoimien somekanavilla Twitterissä @Navyfi ja Facebookissa Merivoimat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


