Analyysi: Macronin yhden miehen show jatkunee vielä viisi vuotta ‒ se on helpotus Euroopalle, mutta se myös osoittaa, miten rikki Ranskan politiikka on

Emmanuel Macronin ja Marine Le Penin lähes kolmetuntisessa tv-väittely ei tuottanut selvää voittajaa, mutta edelleen näyttää siltä, että Macron valitaan sunnuntaina Ranskan presidentiksi toiselle viisivuotiskaudelle. Kuva: Ludovic Marin

Kyllä: Enemmistö ei uskonut, että britit sanovat 2016 brexit-äänestyksessä ei EU:lle. Ja sama virhe tehtiin samana vuonna Donald Trumpin vaalivoiton kanssa.

Silti: Emmanuel Macron valitaan hyvin todennäköisesti tulevana sunnuntaina Ranskan presidentiksi toiselle viisivuotiskaudelle. Haastaja, kansallisen rintaman Marine Le Pen, pärjää selvästi paremmin kuin vuonna 2017, mutta häviää.

Keskiviikkoillan lähes kolmetuntinen tv-väittely ei muuttanut asetelmaa ratkaisevasti.

Kaikille tuli selväksi, että yläluokkainen arroganssi on kasvavassa määrin Macronin heikkous ja että Le Penin suhteet Moskovaan ja presidentti Vladimir Putiniin ovat vähintäänkin kyseenalaisia. Merkittävää äänestäjien liikkumista suuntaan tai toiseen näillä eväillä tuskin kuitenkaan saatiin aikaan.

Eli periaatteessa sunnuntain jälkeen Euroopassa voidaan huokaista helpotuksesta. Marine Le Pen ei pääse tälläkään kertaa yrmimään Ukrainan sodan vuoksi jo muutenkin kovaan stressitestiin joutunutta Euroopan unionia kappaleiksi.

Politico-lehden maalaama synkkä kuva siitä, miten Le Penin voitto tarkoittaisi loppua sille EU:lle, jonka me tunnemme, ei toteudu. Ihan kaikki EU-nimisessä valtakunnassa ei kuitenkaan ole ihan niin hyvin kuin miltä mahtimaa Ranskan ratkaisevan tärkeiden vaalien jälkeinen asetelma äkkiseltään näyttää.

Yksi keskeisimmistä ongelmista on se, että Macronin yhden miehen shown ja Ranskan arkitodellisuuden välinen kuilu kasvaa entisestään.

Tuo arkitodellisuus on karkeassa ristiriidassa suureksi eurooppalaiseksi suitsutetun johtajan visionääristen juhlapuheiden kanssa. Jos Macron haluaa olla kaikkien ranskalaisten presidentti ilman agressiivisia keltaliivimielenosoituksia ja jatkuvia sisäisiä hankauksia, hänen pitää muuttaa EU paljon ranskalaisemmaksi kuin mitä se nyt on.

Hälyttävää on myös se, että vähänkään potentiaalisemmat vaihtoehdot olivat Ranskassa nyt säännönmukaisesti yhden naisen (Marine Le Pen) tai yhden miehen (Jean-Luc Mélenchon) kannatusyhdistyksiä. Samaan aikaan perinteiset puolueet eli käytännössä sosialistit ja konservatiivit (Les Républicains), jotka aina 1950-luvulta lähtien taistelivat tasaväkisesti presidentin paikasta, romahtivat vaalien ensimmäisellä kierroksella olemattomiksi.

Periaatteessa tämän pitäisi sopia paremmin kuin hyvin Ranskan presidenttivaltaiseen järjestelmään, missä yhden henkilön pitäisi edustaa kaikessa koko kansaa.

Ongelma on siinä, että liian monet äänestäjät kokevat valitsevansa ruton ja koleran välillä äänestäessään nykyisiä kärkikasvoja. Heistä kaksi, eli vasemmiston Mélenchon ja Le Pen edustavat vielä päälle päätteeksi politiikan äärilaitoja ja ovat myös hyvin EU-vastaisia.

Se syö Ranskan politiikan uskottavuutta ranskalaisten silmissä ja vähentää myös EU:n toisen mahtivaltion linjausten ennustettavuutta. Viimeksi mainittu on erityisen huono uutinen Euroopalle, missä Ukrainan sota sotkee Saksan uuden hallituksen kuvioita ja toisaalta Italiassa vähänkään parempi kehitys lepää lähes yksinomaan pääministeri Mario Draghin harteilla.

Ranskan luottamusmittauksissa parhaita arvoja kirjaavat tunnetut paikallispoliitikot eli käytännössä kaupunkien pormestarit. Heistä taas vain hyvin harvat kuuluvat presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella hyvin pärjänneen kolmikon eli Macronin, Le Penin ja Mélenchonin tukijoihin.

Ranskan vahvoja alueita ja suuria kaupunkeja hallitsevat pääsääntöisesti edelleen vanhojen kansanpuolueiden eli sosialistien ja konservatiivien edustajat. Se on ongelma myös vaalit todennäköisesti voittavalle Macronille.

Miten tämä kaikki sitten lopulta vaikuttaa ”uusvanhan” presidentin politiikkaan lähivuosina?

Sekä Macron että hänen haastajansa Marine Le Pen ovat korostaneet, että sunnuntain vaaleissa vastakkain eivät ole vasemmistoja oikeisto, vaan patriootit ja globalistit (Le Pen) tai globalisaatiota pelkäävät ja sitä mahdollisuutena pitävät (Macron).

Ehdokkaiden keskiviikon tv-väittelyn perusteella Le Penin Macron joutuu joka tapauksessa jatkossa hyysäämään enemmän niitä, jotka ovat huolissaan ostovoimansa hiipumisesta. He äänestivät ensimmäisellä kierroksella Le Peniä ja Mélenchonia. Näille ranskalaisille Macron on ollut ennen muuta rikkaiden presidentti.

Toisaalta hänen joutuu EU-politiikassaan olemaan huomattavasti ensimmäistä kautta patrioottisempi, koska erityisesti tv-väittelyssä Le Penin edustamasta patrioottisuudesta tehtiin kaikista ylilyönneistä huolimatta hartiavoimin salonkikelpoista.

Macronille se tarkoittaa käytännössä, että hänen pitää muiden muassa suojella ranskalaista maataloutta vielä paljon nykyistä päättäväisemmin, oli kyse sitten kauppasuhteista tai ympäristöpolitiikasta.

Macronin hellimä EU:n strateginen autonomia taas tarkoittaa jatkossa todennäköisesti entistä enemmän entistä ranskalaisempaa Euroopan unionia. Vapaalle kilpailulle löytyy vielä vähemmän tilaa kuin tähän asti ja puolustusyhteistyössä Ranska määrää entistä selvemmin tahdin.

Erityisen mielenkiintoista on nähdä, millaiset ovat Ranskan parlamentin eli kansalliskokouksen voimasuhteet kesäkuun vaalien jälkeen. Macroniin kyllästyneiden rintama näyttää toistaiseksi hyvin hajanaiselta, mutta kesäkuuhun on vielä aikaa ja poliittisten tuulten suunta muuttuu näinä aikoina yllättävän nopeasti kaikkialla.