Itämeren kalastuksen valvontaan tuli tehoa – rajavartiolaitoksen Tursas-laiva teki parin viikon partioreissun
Laiton lohenkalastus eteläisellä Itämerellä näyttää vähentyneen.
Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Tursas miehistöineen partioi maaliskuussa vajaa pari viikkoa eteläisellä Itämerellä. Kuva: Joel RosenbergSuomi rahoitti Itämeren pääaltaalla tehdyn valvontaoperaation maaliskuussa. Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Tursas miehistöineen partioi vajaa pari viikkoa eteläisellä Itämerellä.
Matkalla valvottiin erityisesti lohen kalastusta.
Ongelma on ollut lohien raportointi virheellisesti meritaimeneksi. Kansainvälisen merentutkimusneuvoston alustavien arvioiden mukaan viime vuonna on raportoitu väärin noin 40 000 lohta. Edellisenä vuonna väärin raportointiin 30 500 lohta.
Erityisesti on tarkkailtu aluksia, joiden on aiemmin arvioitu raportoineen lohta taimenena. Valvontatietojen perusteella näiden kalastusalusten aktiivisuus ja saaliit näyttäisivät vähentyneen tänä vuonna huomattavasti.
Tursaksen valvontamatkan aikana ei havaittu sellaisten alusten toimintaa.
"Tehostettua lohenkalastuksen valvontaa tulee jatkaa, mutta toistaiseksi kaikki tiedot viittaavat siihen, että toimenpiteet olisivat tehonneet ja laiton lohenkalastus olisi vähentynyt", toteaa maa- ja metsätalousministeriön kalatalousneuvos Risto Lampinen maa- ja metsätalousministeriön tiedotteessa.
EU vahvisti viime syksynä Suomen aloitteesta taimenen avomerikalastuskiellon, joka estää lohen raportoinnin taimeneksi.
Myös silakan ja kilohailin troolikalastusta vahdittiin. Troolareista tarkastettiin silakan ja kilohailin suhdetta saaliissa. Tarkastuksissa havaittiin merkkejä lajisuhteiden väärinarvioinnista.
Mukana oli tarkastajia Suomesta, Virosta ja Saksasta. Yhteisvalvonta on tehty vuodesta 2007 alkaen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
