Pörsseissä vaihteeksi nousupäivä: Helsingissä ja muualla Euroopassa nähtiin 1,5 prosentin aamunousu
Euroopan pörssikurssit kääntyivät tiistaina nousuun maanantaina nähdyn roiman laskun jälkeen.
Helsingin pörssi oli noin puolen tunnin kaupankäynnin jälkeen runsaat puolitoista prosenttia plussalla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAAEuroopan pörssikurssit kääntyivät tiistaina nousuun maanantaina nähdyn roiman laskun jälkeen.
Helsingin pörssi oli noin puolen tunnin kaupankäynnin jälkeen runsaat puolitoista prosenttia plussalla. Saman kokoluokan nousua nähtiin myös Euroopan keskeisissä indekseissä Lontoossa, Frankfurtissa ja Pariisissa.
Eilen esimerkiksi Helsingissä indeksi liukui lähes 3,5 prosenttia. Kursseja painoi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uusi uhittelu kauppasodasta Kiinan kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
