Perussuomalaisten entinen nuorisojärjestö jätti konkurssihakemuksen
Perussuomalaiset nuoret ry lakkauttaa itsensä yhdistyksen kokouksessa, kunhan kokouksen järjestäminen on koronarajoitusten lieventymisen myötä mahdollista.
Perussuomalaiset Nuoret ry:n ylimääräinen kokous järjestettiin Tampereella helmikuun lopulla. LEHTIKUVA / Kalle ParkkinenPerussuomalaisten entinen nuorisojärjestö hakeutuu konkurssiin. Asia vahvistetaan STT:lle Helsingin käräjäoikeudesta, jonne konkurssihakemus on jätetty tiistaina.
Maaliskuussa perussuomalaisille perustettiin uusi nuorisojärjestö Perussuomalainen nuoriso ry. Tätä ennen aiempi järjestö Perussuomalaiset nuoret ry oli ajautunut erimielisyyksiin emopuolueen kanssa.
Emopuolue ajoi entiseen nuorisojärjestöönsä sääntömuutosta. Perussuomalaiset nuoret ry kuitenkin hylkäsi sääntöesityksen ylimääräisessä kokouksessa helmikuun lopulla. Sääntömuutoksen mukaan nuorisojärjestön jäsenten olisi täytynyt olla myös emopuolueen jäseniä.
Konkurssihakemuksesta kertoi ensimmäisenä Yle. Entisen nuorisojärjestön puheenjohtaja Asseri Kinnunen kertoo Ylelle, että Perussuomalaiset nuoret ry lakkauttaa itsensä yhdistyksen kokouksessa, kunhan kokouksen järjestäminen on koronarajoitusten lieventymisen myötä mahdollista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
