Tänään äänestetään Suomeen uusi eduskunta
Vaalihuoneistot avautuvat aamulla kello yhdeksän ja sulkeutuvat kello 20.
Tänään äänestetään eduskuntavaaleissa ja valitaan Suomeen uusi eduskunta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.Tänään äänestetään eduskuntavaaleissa ja valitaan Suomeen uusi eduskunta.
Vaalihuoneistot avautuvat aamulla kello yhdeksän ja sulkeutuvat kello 20.
Jos äänestyspaikalla on illalla jonoa, saavat kaikki sulkemisaikaan mennessä paikalle saapuneet äänestää rauhassa.
Tänään äänestävän on äänestettävä siinä paikassa, joka on ilmoitettu etukäteen saadussa ilmoituksessa.
Äänestäjän on todistettava henkilöllisyytensä, mutta äänioikeusilmoitusta ei tarvitse ottaa mukaan.
Vaalien tuloslaskenta etenee niin, että heti iltakahdeksan jälkeen kerrotaan tilanne siihen mennessä laskettujen ennakkoäänten perusteella. Koko tulos valmistuu vasta myöhäisillassa tai alkuyöstä, sillä suurten vaalipiirien, kuten Uudenmaan, laskenta etenee perinteisesti verraten hitaasti.
Tällä kertaa vaaleissa on noin 4,5 miljoonaa äänioikeutettua. Äänioikeutettu on Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta.
Ennakkoäänestys päättyi viime tiistaina. Noin 40 prosenttia Suomessa asuvista äänioikeutetuista äänesti ennakkoon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




