Pohjoinen ruuantuotanto kuuminta nykytaidetta
Kanadalaistaiteilija Sylvia Grace Borda ja Googlen kuvaaja John M. Lynch pääsivät kuvaamaan Viskaalin tilateurastamoa Pohjois-Pohjanmaan Muhoksella. Työntekijöiden piti olla jopa yli puoli tuntia paikoillaan, jotta kuvista voitiin tehdä yhtenäinen kokonaisuus. Sylvia Grace Borda/John M Lynch (Google) Kuva: Viestilehtien arkistoOULU (MT)
Kanadalaistaiteilija Sylvia Grace Borda toteuttaa ensimmäisenä maailmassa arjen tilataideteosta osana hakuyhtiö Googlen palvelua. Maailmanvalloituksen hän aloitti kotimaansa jälkeen Pohjois-Suomesta.
Borda vieraili lokakuussa muun muassa poroerotuksessa Sallassa, Viskaalin tilalla ja teurastamolla Muhoksella sekä Utajärvellä Kinnusen myllyllä.
Borda ja Googlen sopimusvalokuvaaja John M. Lynch tallensivat tilat yksityiskohtaisesti metri metriltä. Tuottajat olivat töissään mutta heidän piti pysyä paikoillaan jopa yli puoli tuntia, jotta heidät saatiin mukaan kuviin joka kulmasta.
Valokuvia voi katsella paitsi Oulun taidemuseon näyttelyssä myös internetissä. Kuvasarjat on upotettu Google Streetview -karttapalveluun.
Katunäkymää kuvaavaa palvelua käytetään tavallisesti havainnollistamaan, miltä tuntemattomassa määräpaikassa näyttää kadulta päin kuvattuna.
Nyt sen avulla pystyy myös sukeltamaan paikkoihin, jonne tavallisella tallaajalla ei ilman lupaa ole asiaa.
”Kuvien avulla voi ikään kuin kävellä tuotantotilojen läpi. Osaa saattaa kiinnostaa eläimet, osaa rakennuksen arkkitehtuuri. Kuvissa on monta näkökulmaa”, Borda sanoi MT:lle vieraillessaan tiistaina Oulussa.
Bordan mukaan suomalaistilat olivat hyvin avoimia ja innostuneita, kun hän pyysi lupaa päästä tiloille kuvaamaan.
”Yleensä maanviljely esiintyy taiteessa historiallisena ja vanhanaikaisena. Tuottajat olivat ylpeitä, että pääsivät osaksi nykytaidetta.”
Erityisesti sikatilalliset ovat saaneet osakseen arvostelua. Borda halusi tehdä kuvasarjan niin, että tuottajat saavat itse esitellä työtään.
”Uskomme, että näiden kautta ruuantuotanto nimenomaan täällä pohjoisessa saa näkyvyyttä ja ymmärrystä aivan uudenlaisissa kohderyhmissä. On hienoa nähdä, kuinka tavallinen arkipäivän työympäristö muuttuu taideteokseksi. Esimerkiksi värit ja miljööt näyttäytyvät aivan uudessa valossa”, Viskaalin yrittäjät Tuula Kukkola-Räinä ja Heikki Räinä kertovat.
Borda kehuu estoitta Kinnusen myllyn sisätilojen visuaalisuutta.
”Se on kuin katedraali. Upea, fantastinen!”
Bordan tarkoitus on jatkaa ruuantuotannon kuvauksia Suomessa vielä kolmen vuoden ajan.
”Jos rahoitusta löytyy, haluaisin jatkaa kuvauksia Itä-, Länsi- ja Etelä-Suomessa”, hän kertoo.
MTK ja Ruokatieto ovat auttaneet taiteilijaa löytämään sopivia tiloja. Borda kertoo yllättyneensä, kuinka paljon erilaista ruuantuotantoa Suomessa on.
Hän haaveilee pääsevänsä kuvaamaan vielä vihannesten kasvihuoneviljelyä sekä kalanviljelylaitosta.
Borda on syntynyt ja kasvanut Vancouverissa mutta lapsuudessaan hän vietti paljon aikaa isovanhempiensa maatilalla Skotlannissa.
Sylvia Grace Bordan kuvat ovat osa Oulun taidemuseon Checkpoint Leonardo -näyttelyä, joka tutkii tieteen ja taiteen vuorovaikutusta sekä paikan tuntua ja paikan identiteettiä.
Osa näyttelyn teoksista liittyy Maaseudun Sivistysliiton Paikan tuntu -projektiin.
SUVI NIEMI
Chekpoint Leonardo -näyttely
Oulun taidemuseossa
15.3. asti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
