Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina
Yhteisvastuukeräyksen tuotolla kehitetään tänä vuonna suomalaista saattohoitoa ja turvataan ihmisoikeuksia Guatemalassa. Keräys käynnistyy sunnuntaina 2. helmikuuta.
Saattohoitoa tarvitsee vuosittain noin 15 000 parantumattomasti sairasta ihmistä, joista vain osa saa laadukasta tukea ja hoitoa elämänsä loppuvaiheessa. Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2010 antamien suositusten mukainen oikeus hyvään saattohoitoon ei toteudu.
”Suomi ei myöskään täytä niitä suosituksia, joita EU ja Maailman terveysjärjestö ovat asettaneet inhimilliselle kuolemalle ja kärsimyksen lievitykselle”, sanoo yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen.
Yhteisvastuuvaroilla luodaan valtakunnallinen saattohoidon osaamisverkosto. Hankkeen toteuttamista koordinoi Terho-säätiö.
Guatemalassa yhteisvastuuvaroilla koulutetaan tiedostamaan ja vaatimaan oikeuksiaan omaan kieleen, kulttuuriin, maahan ja palveluihin. Lisäksi ehkäistään perheväkivaltaa ja tuetaan yhteisöjä kehittämään toimeentuloaan. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
