Metsähallitus varoittaa: Jos näet kummallisen näköisen muovitynnyrin tunturissa, älä koske siihen
Tynnyreitä on sijoiteltu pohjoisimmille tunturialueille.Metsähallituksen Luontopalvelut on järjestänyt naaleille ruokinta-automaatteja syrjäisille pohjoisimmille tunturialueille. Metsähallituksessa toivotaan, ettei automaatteihin kajota.
Ruokinta-automaateilla pyritään auttamaan uhanalaisen naalin selviytymistä ja sen leviämistä pohjoisessa. Ruokinta-automaateille on myös asennettu riistakameroita. Niillä selvitetään, käykö automaateilla naaleja.
Metsähallituksen tiedotteessa todetaan, että kummallisen näköiset muovitynnyrit ovat kiinnostaneet kansalaisia. Tieto automaattien sijainnista on levinnyt muun muassa internetin keskustelupalstoilla, ja automaateilla on niiden syrjäisestä sijainnista huolimatta käyty.
Ruokinta-automaateilla on Metsähallituksen mukaan tehty ilkivaltaa. Muun muassa riistakameroiden asentoja on muutettu, ja yksi kamera viety. Ruokinta-automaattien kansia on myös auottu ja jätetty kunnolla sulkematta. Kansien jättäminen auki on ikävää, sillä silloin kosteus pääsee pilaamaan automaateissa olevan ruuan.
Metsähallituksesta muistutetaan, että ruokinta-automaatit ovat tärkeitä naalille, ja pelkkä automaatilla pitempään viipyminen voi häiritä aran naalin tuloa automaatille.
Viimeisin varmistettu naalipentue Suomessa on havaittu yli kaksi vuosikymmentä sitten.
Naali oli sata vuotta sitten yleinen Enontekiön ja Utsjoen tunturialueilla ja myös osassa Inaria. Tämän jälkeen kanta pieneni nopeasti. Kannan romahdukseen liittyviä syitä ei varmuudella tiedetä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

