Metsänhoitoyhdistysvaaleissaviime kertaa vähemmän äänestäjiä
Pohjois-Karjalan metsänhoitoyhdistykseen oli saapunut vino pino äänestyskuoria maanantaina. Toimistopäällikkö Anna-Maija Laakkonen niiden ääressä. Jaakko Kilpiäinen Kuva: Viestilehtien arkistoMetsänhoitoyhdistysten valtuustovaalien äänestyslippu piti jättää postin kuljetettavaksi viimeistään viime viikon perjantaina. Äänioikeutettuja vaaleissa oli noin 300 000.
”Vaikuttaa siltä, että äänestysprosentti on jäämässä pienemmäksi kuin neljä vuotta sitten pidetyissä vaaleissa”, kertoo Metsänhoitoyhdistysten Palvelun MHYP Oy:n toimitusjohtaja Marja Kalpio.
Edellisissä vaaleissa äänestysprosentti oli keskimäärin 42 prosenttia.
Kalpio kertoo, että näistä vaaleista tiedotettiin aiempaa enemmän televisiossa, radiossa ja internetissä.
”Myös MTK:n tekemän selvityksen mukaan entistä useampi tiesi, että vaalit ovat meneillään.”
Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjalassa jäseniä aktivoitiin äänestämään lähettämällä tekstiviesti. Keskimäärin päivässä tuli yli 100 äänestyslippukuorta, tekstiviestikampanjan jälkeen kuoria tuli noin 200 kappaletta päivässä, kertoo metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Markku Vaario.
Tekstiviestikampanjasta huolimatta äänestysprosentti jäänee myös Etelä-Karjalassa alle 40 prosentin.
Vaario arvelee, että vaalien ajankohta oli liian aikainen.
”Vaisua on ollut äänestäminen, vaikea arvioida miksi”, kertoo myös Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan toiminnanjohtaja Pekka Nuutinen. Ehdokkaita yhdistyksessä oli 122 ja valtuustopaikkoja yhteensä 39 kappaletta.
Metsänhoitoyhdistysvaalit järjestettiin postivaalina. Tulokset ovat selvillä torstaina ja ne julkistetaan perjantaina.
Koko maassa 96 yhdistyksen valtuustoon valitaan yhteensä yli 2 200 valtuutettua.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
