Myös Hypo aikoo laskea Suomen talousennustettaan – talous supistumassa tänä vuonna
Talousennusteet menevät uusiksi, sanoo Hypon päekonomisti Juhana Brotherus.Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus kirjoittaa Twitterissä, että myös Hypon ennuste Suomen talouskasvusta on jäämässä vanhaksi.
"Harvoin talousennuste vanhenee näin nopeasti", totesi Brotherus twitterissä.
"BKT supistuu tänä vuonna. Talousennusteet menevät uusiksi."
Brotheruksen mukaan nykytiedoilla paras arvio on, että Suomessa bruttokansantuote supistuu tänä vuonna. Laskun taustalla ovat koronavirus ja EKP:n ja Saksan vähäiset toimet talouden tueksi.
Brotherus huomautti, että jo aiemmin Hypo ennusti ensimmäisenä 2020 kuluvan vuoden kasvun jäävän yhteen prosenttiin.
Myös OP kertoi aamulla laskeneensa ennustettaan Suomen talouskasvusta. OP ennusti kasvun jäävän nollaan, kun sen aiempi ennuste tälle vuodelle oli 0,5 prosenttia. Myös OP jätti oven auki sille, että pitkittyessään koronavirus voi vetää Suomen talouden taantumaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

