EU:n sisämarkkinat 20 vuotta
TAUSTA
Sisämarkkinoiden alkuperäinen ajatus oli, että sopimalla
yhteiset pelisäännöt ja poistamalla rajatarkastukset
luodaan tavaroille, työvoimalle, pääomille ja palveluille
vapaa liikkuvuus jäsenmaasta toiseen.
Suomi liittyi Euroopan talousalueeseen vuonna 1994,
jolloin tuonti ja vienti vapautuivat. Sisämarkkinat toteutuivat täysimääräisesti vasta vuotta myöhemmin EU-jäsenyyden kautta.
EU-maiden kansalaisten määrä on Suomessa lisääntynyt sen jälkeen tasaisesti, kuten grafiikka kertoo.
Viime vuonna noin 68 000:lla Suomessa asuvalla oli jonkin muun EU-maan kansalaisuus. Heistä joka toinen on kotoisin Virosta.
Ruotsalaisia asui Suomessa 8 500, saksalaisia 3 800,
brittejä 3 700 ja puolalaisia 2 500. Muista 20 EU-maasta
tulevia on yhteensä reilu viidennes.
Muiden EU-kansalaisten määrä on vain hieman
yli prosentin Suomen väkiluvusta. Keskimäärin EU-
kansalaisista 3,4 prosenttia asuu toisessa jäsenmaassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
