päivän punkti Sattumakuljettaa
Nykyinen kuuden puolueen hallitus ei ole hallitus sanan varsinaisessa mielessä. Hallitushan ei hallitse vaan enemmänkin hallinnoi.
Hallitukselta puuttuvat linja ja tehtävä, eikä se ole välttämättä pääministerin vika. Sekalaista seurakuntaa on yksinkertaisesti mahdotonta johtaa. Kun joukossa istuvat kokoomus ja kommunistit täydennettyinä hihhulivihreillä ja romahduksen partaalla olevilla sosialisteilla, ei sopasta voi tulla mitään hyvää.
Hallitus joutuu nyt tosipaikan eteen, kun sen pitää päättää yhtä aikaa verojen korotuksista ja menojen leikkauksista. Alku ei ole lupaava.
Kokoomus meni vaaleihin vanhalla konservatiivien teemalla. Read my lips, no new taxes. Ei uusia tuloveroja.
SDP asetti reunaehdokseen arvonlisäverotuksen korotuksen vastustamisen. Lisäksi SDP vastustaa eläkeiän nostamista.
Ojalan laskuopilla on helppo todeta, että ainakaan noilla ehdoilla ei valtion budjettia saada tasapainoon. Kuitenkin hallituksen on pakko sopia jostakin.
Ensimmäinen ehdotus on jo kuultu. Leikataan kotihoidontukea, niin siitä saadaan parikymmentä miljoonaa.
Hohhoijaa. Jos hallituksen koko linja on jotain vastaavaa, niin meille käy todella huonosti. Kotihoidontuen leikkaaminen kun lisää menoja eikä säästä mitään. Jos leikkaat miljoonan, niin menot kasvavat kolme miljoonaa. Lasten päivähoito on paljon kalliimpaa kuin kotihoito.
On vielä syytä muistaa, mistä rahoista tässä on kysymys. Valtio ottaa tänä vuonna uutta velkaa kahdeksan miljardia. Tämä aukko on pakko kuroa umpeen lähivuosina.
Talouskasvu ei siihen riitä, koska kasvu on nollilla. Mitä vahvempi kasvu on, sitä vähemmän tarvitsisi leikata. Kahden tai kolmen vuoden päähän on kuitenkin vaikea nähdä.
Sekä SDP että kokoomus joutuvat nielemään reunaehtonsa, jos ne meinaavat jatkaa hallinnoimista. Alvia on pakko korottaa ja tuloveroa kiristää.
Tai ehkä sittenkin on liioiteltua sanoa, että hallitukselta puuttuu linja kokonaan. Maaseutuasioissa linja tuntuu selvältä.
Vai lieneekö sattumaa, että samaan aikaan osuu varuskuntien lakkautus, kuntien pakkoliitossuunnitelma, dieselin hinnankorotus, uudet suojelualueet, uudistuvan energian tuen alasajo ja rakentamisen lupien hintojen moninkertaistaminen.
Jos kaikki on sattumaa, niin onpas sitten sattunut.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
