Kulkee edellä

SANA SUNNUNTAIKSI

Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”

Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:

”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” Joh. 10: 1–10

Me tämän ajan ihmiset olemme kovin varuillamme, jos aavistamme, että joku yrittää paimentaa meitä. ”Isoveli valvoo” nykyään niin monella tavalla, aivan orwellilaiseen tyyliin, että jo yksilönvapauden vuoksikin suhtaudumme varauksin ajatukseen paimentamisesta.

Yksinäisyys ja turvattomuus ovat kuitenkin aikamme vitsauksia. Ilman paimenta olemme orpoja ja kärsimme yksinäisyydestä ja yhteisöllisyyden puutteesta. Eikö juuri paimen luo lampaista turvallisen yhteisön?

Hyvän paimenen sunnuntaina Nasaretin Mestarilla saattaisi olla meille todella tärkeää asiaa ja annettavaa. ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.” Näin alkaa psalmi 23.

Kuinka onnellista elämää olisikaan sellainen, jossa voisi edes hetken tuntea elävänsä ehjää ja kokonaista elämää ja tuntea olevansa hyvä ja riittävä? Taitaa olla niin, että itse emme saata julistaa itseämme riittäviksi, vaikka kuinka jahtaisimme sisäistä sankariamme kalliiden konsulttien voimin.

Suomalainen paimen kulkee piiska kädessä perässä, Jeesuksen tarkoittama itämainen paimen kulkee sauva kädessä edellä. On suuri ero, paimennetaanko meitä patistelemalla vai johdattamalla.

Taitaapa aikamme tehokkuutta ja tuottavuutta etsivässä elämänmuodossa olla riittämiin patistelevia paimenia, mutta jospa ”Hyvällä paimenella” olisikin juuri päinvastaista, jotain oikein raikasta ja vapauttavaa tarjolla.

Melkein kaikessa elämässä on kyse siitä, että se on jotain minulta tai minusta vailla. Tilanteet ja ihmiset vaativat aika paljon, siksipä kai elämä tuntuu niin usein raskaalta.

Hyvältä paimenelta kannattaa kysyä, mitä annettavaa hänellä on. Ensi sunnuntain evankeliumin mukaan Hän haluaa kutsua ja johdattaa sellaiselle laitumelle, jossa voi vapaasti tulla ja mennä. Eikä tässä vielä kaikki, sen laitumen ravinnolla elämään puhkeaa yltäkylläisyyden kukka.

Lieneekö mahdollista, saattaa joku realistinen kyynikko arvella... Sen tietää vain, jos lähtee mukaan ja luottaa Hyvän paimenen johdatukseen. Itse asiassa, jo kastemaljallahan me saimme pääsyn Hänen laumaansa. Olemmeko elämän varrella eksyneet omille teillemme tai huonompien paimenten matkaan? Hyvän paimenen laumaan saa aina palata takaisin, Hän jopa etsii kadonneita lampaitaan.

Avaa artikkelin PDF