
Torstaina pääsee Länsi-Suomessa lumitöihin
Suomen säähän pitkään vaikuttanut korkeapaine väistyy ja lännestä pääsee meille pitkästä aikaa sadealueita.Tänään keskiviikkona sää jatkuu pitkälti tiistain kaltaisena. Taivas on pääosin pilvien peitossa ja pilvistä hiutaloi sekä etelässä että pohjoisessa heikkoa lumisadetta. Kaakon ja etelän välinen tuuli viriää lännestä alkaen ja on päivällä kohtalaista, joten herkimmin kinostuville paikoille voi kinostua muutaman sentin korkuisia nauhamuodostelmia.
Lapin kireät pakkaset ovat muisto vain, sillä päivällä mittaillaan lähempänä -15, kuin -20 olevia lämpötiloja. Etelässä ollaan -5 asteen vaiheilla ja lounaissaaristossa sen lauhemmalla puolella.
Torstain vastaisena yönä länsirannikolle saapuu lumisadealue, joka etenee aamuun mennessä Tampereen seutuville ja iltapäivällä Päijänteen itäpuolelle. Sade tulee pääosin lumena, paikoin jäätävänä tihkuna. Länsirannikolla räntä ja jopa vesikin on mahdollista. Torstaivuorokauden aikana maan länsiosassa lunta kertyy yleisesti 2–5 senttimetriä, Varsinais-Suomessa jopa 10 senttimetriä.
Sää lauhtuu merkittävästi, kun meille virtaa etelän suunnalta lauhempaa ilmaa. Lounaassa päästään paikoin nollan yläpuolelle, idässä on vielä 5–10 astetta pakkasta ja Lapissa paikoin yli 10 pakkasastetta.
Perjantaina lumisateita yltää myös maan itäosaan ja pohjoisessa Etelä-Lappiin saakka. Levitessään itään ja pohjoiseen sateet kuitenkin heikkenevät ja todennäköisimmin perjantain lumikertymä jää alle 5 senttimetrin. Sää jatkaa lauhtumista. Maan länsiosassa lämpötila on nollan molemmin puolin, idässä paikoin -5 asteessa ja pohjoisessa -10 asteen kylmemmällä puolella.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologejaSiirry tästä MT:n sääpalveluun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

