Teräs ei syrjäytä puuta kaikkialla
Teräsrakenteen käyttöiän arvioidaan olevan ainakin kymmenkertainen tavalliseen puuhun ja moninkertainen kestopuuhunkin verrattuna, Sakari Kokkonen kirjoittaa. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoToimittaja Jouko Rönkkö (MT 30.9.) ja Kestopuuteollisuus ry:n Ella Springare (MT 16.10.) kommentoivat terästä retkeilyrakentamisessa.
Metsähallituksen luontopalvelut ylläpitää noin 7 000 kilometriä maksuttomia reittejä. Niillä on pitkoksia 500 kilometriä (5 600 kohdetta), portaita 15 (620) ja pyörätuolipitkoksia lähes 10 kilometriä (70 kohdetta).
Puisten rakenteiden käyttöikä on investointeihin nähden lyhyt – ne täytyy rakentaa uudestaan 10–15 vuoden välein.
Pitkosten tekeminen maksaa 20 000–30 000 euroa kilometriltä, muiden rakenteiden paljon enemmän. Jotta rakenteet olisivat kunnossa, pitkoksia tulisi uusia vuosittain 20–30 kilometriä ja portaita kilometri. Kustannusten suuruuden takia korjausvelka kasvaa koko ajan.
Kiristyvässä taloudellisessa tilanteessa reittirakentamisessa tarvitaan kustannustehokkaita ratkaisuja. Säästöjä saadaan esimerkiksi linjaamalla reittejä alueille, joilla ei tarvita puurakenteita.
Pitkoksia korvataan paikoin kestävöimällä reittejä kiviaineksella. Kestävöinti maksaa 1,5–2 kertaa puupitkoksia enemmän, mutta kestävöidyn polun käyttöikä on moninkertainen pitkoksiin verrattuna. Kestävöinti sopii erityisesti matkailukeskusten läheisyyteen, missä polut ovat kovassa kulutuksessa.
Luontopalvelut kokeilee puisille rakenteille muitakin vaihtoehtoisia materiaaleja. Teräs ja kestopuu ovat testattujen joukossa.
Teräs on osoittautunut hyväksi ylläpidoltaan vaikeimpien reittien portaina ja siltoina. Toisin kuin puu, se ei ole liukas sateella. Teräsrakenne myös peittää maastoa vähemmän kuin usein massiivinen puurakenne.
Teräsrakenteen kertakustannus portaissa on noin kolmannes puisen kustannuksista ja käyttöiän arvioidaan olevan ainakin kymmenkertainen tavalliseen puuhun ja moninkertainen kestopuuhunkin verrattuna.
Teräsrakentamista ei kuitenkaan tarkastella vain kustannustekijänä, vaan myös asiakaskokemus huomioidaan. Teräs on vaihtoehto vain harkituissa kohteissa. Sillä ei korvata kaikkea puurakentamista. Tuttuja pitkospuita säilyy maisemassa jatkossakin.
Kustannustehokkaiden vaihtoehtojen etsiminen erityiskohteissa on välttämätöntä. Aina tulee kuitenkin säilymään vain puista rakennettuja kohteita.
Metsähallitus vaalii puurakentamista. Metsähallituksen toimitalo Rovaniemellä, Suomen luontokeskus Haltia Nuuksiossa ja luontokeskus Naava Pyhätunturilla ovat puurakentamisen saavutuksia.
Metsähallitus hoitaa myös tuhansia muita puisia rakennuksia ja rakennelmia autiotuvista laavuihin ja tulipaikkoihin. Niitä ylläpidetään jatkossakin puun käyttöä vaalien.
Sakari Kokkonen
aluepäällikkö
Metsähallitus Lapin luontopalvelut
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
