MT 50 VUOTTA SITTEN – LA 11.7.
Metsäpalotuhot ovat tänä kesänä ylittäneet jo koko viime vuoden lukemat, sillä heinäkuun alkupäiviin mennessä on maassamme tuhoutunut n. 160 kulossa lähes 1 500 hehtaaria, kun taas viime vuoden aikana metsää paloi vastavalmistuneen virallisen tilaston mukaan 1 083 hehtaaria, kerrotaan Vakuutusyhtiöiden tiedotuskeskuksesta. Tämänvuotisista metsäpaloista on varmuudella jo voitu yli puolet todeta huolimattomasta avotulen käsittelystä, nuotionpohjista, tupakoinnista yms. aiheutuneiksi. Eniten metsäpaloja on sattunut maan lounais- ja keskiosissa, joskin toistaiseksi suurin paloalue on tänä vuonna ollut Pohjanmaalla. Kannuksessa nimittäin hävitti tuli yhden päivän aikana juhannuksen jälkeisellä viikolla kahdessa palossa 600 hehtaaria metsää, jolloin suurempi kulo vei 400 hehtaaria. Toukokuun lopulla vieraili punainen kukko Tammelan metsissä tuhoten n. 250 hehtaaria, mikä pysyttelee toistaiseksi tilastojen toisella sijalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
