Euroopan komissio laski talousennustetta
Suomea huonommin talous kasvaa euromaista vain Kreikassa tänä vuonna, kertoo Euroopan komission talousennuste. Kovin kasvu on Irlannissa, 4,5 prosenttia.BRYSSEL
Komissio ennustaa Suomelle tänä vuonna puolen prosentin kasvua ja ensi vuonna 0,9 prosenttia.
Kreikalle tälle vuodelle ennustetaan 0,7 prosentin laskua. Ruotsin talous kasvanee 3,2 ja Saksan 1,8 prosenttia.
Koko euroalueen kasvuennustetta komissio laski 1,8 prosentista 1,7 prosenttiin tänä vuonna. Ensi vuodelle ennustetaan 1,9 prosentin nousua.
Kasvu on hidasta, mutta se jatkuu jo neljättä vuotta. Suurin veturi on yksityinen kulutus. Etua on myös öljyn alhaisesta hinnasta.
Uhkia kasvulle tuo Kiinan ja muiden kasvavien markkinoiden hyytyminen. Samalla myös riskit ja epävarmuus lisääntyvät.
Maailman talous EU:ta lukuun ottamatta kasvaa hitaammin kuin syksyllä odotettiin.
Komission mukaan kaikissa euromaissa talous kasvoi tai vakaantui viime vuonna. Vuoteen 2017 mennessä talouden odotetaan kasvavan kaikissa maissa.
Työttömyys vähenee, toisin hitaammin kuin viime vuonna.
Suomessa työttömyyden huippu, 9,5 prosenttia, oli vuonna 2015. Tälle vuodelle komissio ennustaa Suomen työttömyydeksi 9,4 prosenttia ja euroalueelle 10,5 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
