Uutissuomalainen: THL turvaisi julki-imetyksen lailla
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL haluaisi turvata julki-imetyksen lailla, kertoo Uutissuomalainen.Ehdotus sisältyy tänä syksynä ilmestyneeseen uuteen kansalliseen imetyksen edistämisen toimintaohjelmaan vuosille 2018–2022.
Toimintaohjelmassa esitetään myös, että Suomi ratifioisi kansainvälisen työjärjestön ILO:n äitiyssuojelusopimuksen. Se mahdollistaisi esimerkiksi taukojen pitämisen työpaikalla imetyksen ajaksi.
Uutissuomalaisen haastattelema perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) pitää imetysmahdollisuuksien edistämistä tärkeänä, mutta ei innostu lain säätämisestä. Hän sanoo, ettei tykkää yhteiskunnasta, jossa ensimmäinen vastaus on aina laki.
Lainsäädäntö takaa mahdollisuuden julki-imetykseen ainakin Australiassa, Filippiineillä, Taiwanissa, Britanniassa ja osassa Yhdysvaltoja. Imettävää äitiä ei voi näissä maissa käskeä poistumaan esimerkiksi kahvilasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

