Elävää kulttuuria
Suomalaisten teattereiden kevään näytäntökausi on pyörähtänyt täyteen vauhtiin. Ammattiteatterit tarjoavat esityksiä moneen makuun ympäri Suomen (MT 13.2.)
Teatteri on kautta historian ollut suomalaisille rakas taidemuoto. Teatterin tiedotuskeskuksen mukaan Suomen teattereissa käy keskimäärin neljä miljoonaa katsojaa vuosittain.
Taistelu suomalaisten vapaa-ajasta näkyy kuitenkin myös ammattiteattereiden lipputuloissa. Toissa vuonna katsojamäärät putosivat ensimmäistä kertaa tilastojen pitkässä historiassa.
Myös maakuntateattereista löytyy tasokasta teatteritarjontaa. Hyvin tehty teatteri elävöittää maakunnan kulttuurielämää ja parhaimmillaan vahvistaa paikallistunnetta. Silti yhä useampi jättää teatterireissun väliin ja jää kotiin katsomaan televisiota.
Vaikka yhteiskunnankin tukea tarvitaan, vastuuta on meillä kaikilla. Etenkin maakuntateattereiden yksi kohtalonkysymys on, että niillä on katsojakunta, joka innostuu omasta teatteristaan ja sen toiminnasta.
Laitosteattereiden ohella tärkeä osa suomalaista ja varsinkin maaseudun kulttuuritarjontaa ovat kesäteatterit. Näytöksiä rakennetaan lähes joka nimeen, notkoon ja saarelmaan pitkälti harrastelijavoimin.
Hyvänä kesänä pieni maaseututeatteri voi houkutella näytöksiinsä jopa yli 10 000 katsojaa.
Lopulliset ohjelmistot valmistuvat vasta kesän kynnyksellä, mutta monen kesäteatterin tarjonnasta on tarjolla ennakkotietoa netissä jo nyt.
Näistä löytyy hyvää sisältöä tulevan suven lomareissulle kotimaassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
