Sössisitkö eläkkeesi?
Suomalainen eläkejärjestelmä on maailman luotettavimpia.Suomen eläkejärjestelmä sijoittui kolmanneksi parhaaksi australialaisen Melbourne Mercer Global Pension Index -vertailussa.
Ei ollenkaan hassumpi sijoitus maailmanmestaruuskilpailussa. Eläkejärjestelmien vertailussa mukana oli 34 maata. Ykkönen oli Hollanti ja kakkonen Tanska. Suomi nousi podiumille ja kolmen parhaan joukkoon nyt ensimmäistä kertaa.
Miten eläkejärjestelmät sitten eroavat toisistaan? Hollanti pärjää rahoituksen kestävyydessä. Kun suomalaisten eläkkeet perustuvat lainsäädäntöön ja eläkkeiden osittaiseen rahastointiin, Hollannissa toimialakohtaisiin sopimuksiin ja täyteen rahastointiin. Päälle tulevat vielä henkilökohtaiset eläkkeet. Etukäteen rahastoituina riski eläkkeiden riittävyydestä on pienempi.
Myös ikärakenne Hollannissa ja Tanskassa on Suomea edullisempi – julkista velkaakin on vähemmän.
Suomessa kaikki eläkevarat ovat nyt yhteensä noin 202 miljardia euroa, vuotuiseen kansantuotteeseen suhteutettuna noin 90 prosenttia. Hollanti ja Tanska nokittavat meidät melkein tuplasti etukäteissäästöillään.
Suomessa eläkkeiden hallinnointi ja sijoitusvarallisuuden hoito on pääosin muutamien isojen työeläkeyhtiöiden – Varman, Ilmarisen ja Elon – sekä julkisen sektorin eläkkeitä ja eläkesijoituksia hoitavien Valtion eläkerahaston ja Kevan hallinnassa.
Ruotsissa palkoista pidätetään 18,5 prosentin työeläkemaksu, josta 2000-luvun alusta on voinut kukin sijoittaa 2,5 prosentin osuuden valitsemaansa Pensionsmyndighet-viranomaisen hyväksymään rahastoon. Ruotsin ison eläkeuudistuksen osana syntyi noin 800 eri toimijaa, joista valita.
Hyvä idea ei oikein toiminutkaan, kun ihmiset eivät ole vahdanneet aktiivisesti rahastojaan. Aika moni jättää valinnan tekemättä kokonaan, jolloin yhteiskunta ohjaa heidän rahasto-osuutensa oletusrahastoon – jonka tuotot ovat olleet ihan hyviä.
Briteissä koko eläkeajatus lähtee enemmän varallisuuden hoidosta kuin sosiaalivakuuttamisesta, kuten meillä.
Brittien ja ruotsalaisten tarinoita kuullessani olen ollut ihan tyytyväinen siihen, että eläkesäästöni ovat ammattimaisesti ja suomalaisen eläkejärjestelmän hoidettavana.
Omin päin olisin todennäköisesti sössinyt niin tuottoja kuin pääomiakin. Tai käyttäytynyt kuin ruotsalaiskollegat: ostanut ja unohtanut koskaan katsoa perään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
