Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Politiikan maratoonaripappi Anssi Joutsenlahti: "Veikko Vennamo oli suuri persoona, jonka kaltaisia ei enää tahdo löytyä"

    75-vuotias kankaanpääläinen rovasti Anssi Joutsenlahti on ollut maratoonari niin juoksussa kuin politiikassakin.
    Vuodet menevät, juoksu pysyy. Vuoden 2011 vaalien alla Anssi Joutsenlahti lupasi lahjoittaa poikkeuksellisesti koko kansanedustajan palkkionsa Pohjois-Satakunnan kansanterveystyön. Lupaus on pitänyt ja lahjoitukseen meni myös varapuhemiehen palkkio, hän sanoo.
    Vuodet menevät, juoksu pysyy. Vuoden 2011 vaalien alla Anssi Joutsenlahti lupasi lahjoittaa poikkeuksellisesti koko kansanedustajan palkkionsa Pohjois-Satakunnan kansanterveystyön. Lupaus on pitänyt ja lahjoitukseen meni myös varapuhemiehen palkkio, hän sanoo. Kuva: Jussi Partanen

    Kivirappuset kuistille ovat kapeat.

    Seinillä on taidetta, mutta tämä talo ei pröystäile.

    Talo kuului rovasti Anssi Joutsenlahden vanhemmille. Nyt se on Anssin ja hänen puolisonsa Helli Joutsenlahden koti.

    Täällä Kankaanpäässä pariskunta tunnetaan hyvin.

    Kirkossa järjestettiin eilen maanantaina 75-vuotiaan Joutsenlahden kunniaksi oma juhlakonsertti.

    Anssi vetää kuvausta varten jalkaansa tutut jalkineet: juoksukengät. Kirjakauppiaan poika varttui aikakautena, jolloin Suomea juostiin maailmankartalle.

    Paavo Nurmi ja Ville Ritola, lentävät suomalaiset, kiersivät rikkomassa ennätyksiä.

    Juoksuinto tarttui Joutsenlahteenkin.

    Takana on maratonmatka myös poliitikkona, pappina ja aviomiehenä – unohtamatta vapaaehtoistyötä.

    Satakunnan sotaveteraaneille Joutsenlahti toimittaa edelleen joulutervehdykset. Hänen oma isänsä menehtyi keuhkotautiin ennen sotia.

    Joka vuosi Joutsenlahti juoksee Helsinki City Marathonin. Keskeyttämisiä on kertynyt vain muutama.

    "Maraton on tuskaa ja ahdistusta, mutta perille päästessä tunne on hyvä."

    Politiikasta Joutsenlahti kiinnostui jo 60-luvun lopulla.

    Suomen maaseudun puolueen (SMP) perustaja Veikko Vennamo teki nuoreen mieheen vaikutuksen

    "Vennamo oli suuri persoona, jonka kaltaisia ei enää tahdo löytyä. Koulutus tasapäistää ihmiset."

    Vennamo teki myös sotaveteraanien eteen arvokasta työtä ja sai heille rintamalisät, Joutsenlahti korostaa.

    Joutsenlahti valittiin eduskuntaan vuonna 1979.

    Puolueen ensimmäinen jytky tapahtui vuoden 1983 vaaleissa, kun SMP sai läpi 17 kansanedustajaa.

    Politiikan tekotapa oli tuolloin muutenkin erilaista kuin nykyään. "Ei ollut avustajia eikä kyselytunteja."

    Puheenvuoroja ei rajoitettu ja istunnot saattoivat kestää yömyöhään.

    " (Riitta) Uosukainen muistelee, kuinka hän lähti käymään Imatralla Paavo Väyrysen aloittaessa jarrutuspuheensa. Kun hän palasi Imatralta, Väyrysen puhe jatkui edelleen."

    Varsinainen jytkykone, perussuomalaiset, nousi SMP:n raunioille.

    Joutsenlahti palasikin politiikkaan perussuomalaisten riveissä – ennätysmäisen 24 vuoden tauon jälkeen. Samalla hänet valittiin eduskunnan 2. varapuhemiehen tehtäviin.

    Onko perussuomalaiset samanlainen kuin SMP?

    "Kumpikin puolue kannattaa nykyistä yhteiskuntajärjestelmää." Myös kristilliset arvot ovat hänen mukaansa molemmissa vahvasti esillä. "Kumpikin on heikomman puolella. Jokainen ihminen ja elämä on arvokas."

    Joutsenlahti toimi eduskuntatehtävien jälkeen perussuomalaisten Satakunnan piirin puheenjohtajana.

    Viime vuonna poliittiset mannerlaatat tärähtivät jälleen pois paikaltaan: puolue hajosi.

    Uusi jakolinja repäisi eri puolille myös uskonmiehet.

    Uusi vaihtoehto -ryhmän ( nyk. Sininen tulevaisuus) perustajiin kuuluu rovasti Kimmo Kivelä.

    Hän perusteli lähtöään Kirkko & Kaupungin haastattelussa toteamalla, että perussuomalaiset oli muuttumassa yhden asian liikkeeksi. Kivelä ei pitänyt Halla-ahon johtaman puolueen arvoja enää kristillis-humanistisen ihmiskäsityksen mukaisina.

    Joutsenlahti taas jäi perussuomalaisiin.

    Hän ei näe arvoissaan ja perussuomalaisten linjassa ristiriitaa. "Samat puolueohjelmat ovat edelleen voimassa. Jussi Halla-aho on pätevä ja viisas mies, joka hallitsee hyvin asioita."

    Joutsenlahti puhuu myös turvapaikanhakijoiden kalleudesta. Hänen mukaansa budjetti ei olisi ollut alijäämäinen ilman heitä.

    Entäpä puolueen entinen puheenjohtaja, Timo Soini? Soinin mukaan nykyisillä perussuomalaisilla ole enää mitään tekemistä hänen perustamansa puolueen kanssa (MT 8.5.). "Soini on menestynyt ulkoministeri", Joutsenlahti virkkoo.

    Hän ei kuitenkaan yhdy Soinin abortinvastaisiin kantoihin.

    "Soini on katolisen kirkon miehiä. Ei abortti ole ehkäisykeino, mutta esimerkiksi raiskaustapauksissa se pitää tietysti mahdollistaa."