KOULUPÄIVÄKIRJA Oma mieli
Luin Vantaan seurakuntalehdestä Laurista psykiatrian emeritusprofessori Johannes Lehtosen ajatuksia Ihmisen mieli -teoksesta, jonka yksi kirjoittaja hän on.
Mieleen jäi ajatus: Tasapainoinen mieli ei mainosta itseään. Ja se taas pani tarkistamaan erään romaanini moton: Sinä et omista tärkeintä – ellet omista omaa tahtoasi. Olikin hämmentävää seisoa vihkipallilla vuosikymmeniä sitten, tuttu pappi otti tuon moton puheensa teemaksi.
Mutta miten nuo ajatukset kulkevat kouluprosessissa. Eli että miten koulussa voidaan suhtautua tai on otettu kantaa siihen, että jollakin oppilaalla on aivan uusi idea. Jopa keino tai tapa, joka on ihan oman mielen tuottama. Ja että hän näin katsookin asioita toisin kuin on totuttu tai määrätty.
Otan esimerkin, jossa onnistuin, ja sitten vastakohdan, jossa koulu on toiminut oppilaan omaa mieltä vastaan ja estänyt näin parhaimman vaihtoehdon toteutuksen.
Kuvaamataidon tunnilla poika ei saanut mitään aikaiseksi. Paperi oli väärä, liian pieni, ohut. Aikaa vähän, ei tunnissa mitään valmista. Mutta hän ehdotti, että haetaanko varastosta kartonkia. Ja saako hän jäädä tekemään välitunneilla. Sai.
Mutta sitten opettaja kohtaa kouluyhteisön totutut mielipiteet: Miksi yksi oppilas saa työskennellä luokan ulkopuolella? Miksi sinun oppilaasi ei mene välitunnille? Annatko sinä erivapauksia? Onko sinulla lempioppilaita (Hän oli oikeastaan ongelmaoppilas!).
Jos opettaja olisi menetellyt niin, ettei olisi ottanut huomioon tuon pojan omaa mieltä, oppilas ei varmaankaan olisi nyt se taiteilijapersoona, joka on käynyt taidekoulut, järjestänyt näyttelyitä ja opiskelee matkoillaan ulkomailla, Pariisissa, suhteuttaa omaa mieltään maailman mieleen. Tietysti minun mieltäni opettajana hivelee, että tuo poika käy ovella, tuo kutsuja näyttelyihin. Ja oman taulun, jonka aihe on tämä: Laiva ajoi liian pitkälle. Se on eteisaulan seinällä.
Mutta sitten, kuinka monta tuhatta nuorta, useimmat poikia, jää ruotsihokeman alle, kun oma mieli ei sovi järjestelmään. Joilta kielen pakko on keskeyttänyt kouluinnon. Kieliopiskelusta onkin tullut politiikkaa, jolla on vähän yhteyttä monen pojan omaan mieleen. Meillä on uskonnonvapaus, mutta ei kielen vapautta.
Olen kohdannut monta ruotsista luopuvaa poikaa, joka olisi halunnut kirjoittaa ylioppilaaksi mutta se ruotsi. Kuitenkin he ovat pärjänneet hyvin elämänsä järjestämisessä ja osoittaneet naurunalaiseksi pohjoismaisen kielen tarpeellisuuden. Ruotsin opiskelun pakko on verrattavissa vaikkapa siihen, että jokaisen, myös tyttöjen, pitäisi teknisen työn tunneilla väsätä lankusta äyskäri, vaikka he eivät koskaan nousisi risteilylaivaa pienempään paattiin.
Psykiatri Johannes Lehtonen toteaakin, että tärkeää saada elää riittävästi oman mielensä mukaan. Niin ettei joudu liian paljon poikkeamaan siitä, mihin soveltuu ja taipuu. Tuo ohje olisi hyvä, kun nyt on luotava uusi koulu tuleville sukupolville. Eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että lapsella ja nuorella pitää olla oikeita rajoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
