AmpTank suunnittelee jopa 900 miljoonan euron datakeskusta Utajärvelle
Vihreään siirtymään panostanut kunta saa kiitosta yhteistyökyvystä ja kaupallisesta ajattelusta.Sveitsiläis-suomalainen AmpTank suunnittelee 100 megawattitunnin datakeskusta Utajärvelle. Mustikkakankaan teollisuusalueelle tulevan investoinnin suuruus olisi 700-900 miljoonaa euroa.
”Utajärvellä kohtaavat meidän kannaltamme kaikki”, toteaa AmpTankin hallituksen puheenjohtaja Hannu Koivusalo.
Koivusalon ”kaikki” sisältää uusiutuvan energian tuotannon sekä yhteistyökykyisen ja kaupallisesti ajattelevan kunnan ja maa-alueen saatavuuden. Pakettiin kuuluu myös suunnitelmat hukkalämmön hyödyntämiseksi.
AmpTank on perustanut projektia vetämään Data Tank Nordic Oy:n. Parhaillaan käynnissä on projektin tekninen suunnittelu ja luvitus.
Utajärven kunta kertoo edistäneensä jo vihreää siirtymää. Siihen liittyy ennakoiva maankäytön suunnittelu ja kaavoitus, jotka ovat tarjonneet vahvan perustan investoinnille.
Utajärven datakeskus tulee olemaan AmpTankin Suomen pilottiprojekti. Utajärven lisäksi AmpTankilla on kehitteillä muita uusiutuvan energian projekteja Suomessa sekä Tanskassa.
Datakeskuksen rakentamisen Utajärvellä on arvioitu aloitettavan alkuvuonna 2026 ja toiminnassa se olisi vuoden 2027 aikana.
AmpTank on vuonna 2021 perustettu sveitsiläis-suomalainen yritys, jonka liiketoiminta keskittyy vihreän energian tuotannon ympärille rakennettaviin energiavarastoihin ja datakeskuksiin.
Yhtiöllä on Suomessa yksi jo toiminnassa oleva sähkövarasto, minkä lisäksi niitä on kolme rakenteilla. Utajärven datakeskus on yhtiölle ensimmäinen.
Tämän lisäksi AmpTankilla on suunnitteilla kaksi muuta datakeskusta, joista yksi Suomessa ja toinen Tanskassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



