MT 50 VUOTTA SITTEN – LA 19.9.
Viime aikojen sääolot ovat eri puolilla maata hidastuttaneet sadonkorjuuta. Nimenomaan myöhäisempien lajikkeiden korjuu ja puinti on etelässäkin kesken puhumattakaan maan pohjoisosista, missä lisäksi halla on vikuuttanut paikoin pahastikin kasvustoja. Yleisenä vaikutelmana näyttää olevan toteamus, jonka mukaan etelässä tähän mennessä puiduista ja korjatuista eristä saadaan tyydyttävästi siemeneksi kelpaavaa tavaraa.
Argentiinan hallitus on hiljattain suositellut, että maan asukkaat pitäisivät kaksi ”lihatonta” päivää viikossa turvatakseen lihan viennin, onhan liha tärkeimpiä Argentiinan vientiartikkeleista. Viime aikoina on nimittäin Argentiinan lihankulutus noussut sen tuotantoa nopeammin. Tästä johtuen katsottiin lihan viennin osuuden, joka tätänykyä käsittää noin 19 % koko viennistä, voivan laskea haitallisessa määrin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
