Parlamentti ja komissioeri mieltä viherryttämisestä
pasi leino Euroopan kansanpuolueen EPP:n europarlamentaarikot vierailivat torstaina Vahdolla Ville Kohmon tilalla, missä viljellään muun muassa mansikkaa. Mepit tutustuivat myös maatalouden vapaaehtoisiin vesiensuojeluhankkeisiin Ruskolla. Siellä vierailtiin Nissin kosteikolla. Kuva: Viestilehtien arkistoTURKU, RUSKO,
NOUSIAINEN (MT)
”Suomessa ympäristöasiat on otettu hyvin huomioon jo nyt, miksi komissio silti suunnittelee uusia ympäristövaatimuksia”, ihmettelee saksalainen europarlamentaarikko Albert Dess (EPP).
Dess on sanonut maatalouskomissaari Dacian Ciolos¸ille, että hänen pitäisi tulla käymään Suomessa.
Näin komissaari näkisi, miten täällä hoidetaan ympäristöä.
”Komission pitäisi vierailla kaikissa jäsenmaissa ennen kuin tekee ympäristönsuojeluun liittyviä ehdotuksia”, jatkaa Dess.
”Kun uusia ympäristövaatimuksia mietitään, pitäisi keskittyä sellaisiin maihin, joissa ympäristötoimia ei ole toteutettu. Eikä niihin, missä ympäristötoimia on noudatettu hyvin.”
Dess oli tutustumassa suomalaiseen maatalouteen ja maaseutuun yhdessä muiden Euroopan kansanpuolueen EPP:n europarlamentaarikoiden kanssa eilen Turun seudulla.
Retkeä isännöi europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.) ja MTK.
EPP:n europarlamentaarikot olivat Turussa parlamenttiryhmänsä kesäkokouksessa.
”Suurin mielipide-ero Euroopan komission ja parlamentin välillä on viherryttämisen toteutustavasta”, kertoo Sarvamaa.
”Komissio haluaa, että viherryttäminen tapahtuu kaikissa jäsenmaissa samalla tavalla.”
Parlamentti ei ole samoilla linjoilla komission kanssa.
Sarvamaan oman ryhmän EPP:n kanta on, että viherryttäminen pitäisi toteuttaa ruokalistamallin mukaisesti. Jokainen jäsenmaa voisi valita siitä itselleen sopivat viherryttämistoimenpiteet.
Sarvamaa kertoo, että Suomen haasteena on saada omat muutosesityksensä läpi uudistuksessa.Sarvamaa on itse tekemässä muutosesityksiä raportteihin.
”Tavoitteena on, että uudistukseen saataisiin kohta, jossa EU:n pohjoinen alue voisi vapautua viherryttämisestä.”
”Meidän tehtävänämme on saada cap suosituksi myös kuluttajien ja veronmaksajien silmissä”, toteaa saksalainen europarlamentaarikko Elisabet Jeggle.
Jegglen mukaan parlamentin on myös tehtävä työtä sen eteen, että capin kautta viljelijöille jaettavat tuet olisivat kuluttajankin mielessä oikeutettuja. Myös Jeggle mainitsee viherryttämisen olevan yksi suurimmista ongelmista uudistuksessa.
”Komission ehdottama viherryttämiskokonaisuus ei ole menossa oikeaan suuntaan”, kertoo MTK:n Brysselin toimiston johtaja Simo Tiainen. Hän kertoo, ettei MTK vastusta viherryttämistä, vaan tapaa millä se yritetään toteuttaa. ”Nykymalli olisi parempi.”
Suunnitteilla oleva malli lisäisi hallintoa, eivätkä viherryttämisellä saatavat ympäristöhyödyt olisi suuria.
ELINA HELMANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
