THL: Koronakuolemia nyt 28, varmistettujen tartuntojen määrä kasvoi 45:llä – takana osaksi testausten lisääminen
Pirkanmaa, Varsinais-Suomi, Keski-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa ovat toistaiseksi tartuntamäärissä kaukana Uudenmaan takana. Ruotsissa kuolleita jo yli 400.
THL:n terveysturvallisuusosaston johtajan Mika Salmisen mukaan tartuntakäyrät näyttävät tällä hetkellä Suomessa tasaisilta. Lehtikuva / Jussi NukariKoronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut Suomessa nyt kaikkiaan 28 ihmistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Sairaalahoidossa on 209 potilasta, joista tehohoidossa on 76.
Koronavirukseen kuolleiden määrä nousi vuorokaudessa kolmella. Kaikki kuolemantapaukset olivat Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueella. Alueella on todettu yhteensä 20 koronaviruskuolemaa.
Kuopion yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella kuolemantapauksia on kuusi. Oulun yliopistollisen sairaalan ja Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueilla on kummassakin kuollut virukseen yksi ihminen.
Testattuja näytteitä on 31 700 ja laboratoriovarmistettuja tapauksia 1 927. Määrä on kasvanut eilisestä 45 tartunnalla.
THL:n mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella on varmistunut 1 189 koronatartuntaa. Se on edelleen reilusti enemmän kuin missään muualla Suomessa.
Esimerkiksi Pirkanmaalla tartuntoja on varmistunut 128 kappaletta, Varsinais-Suomessa 102, Keski-Suomessa 78 ja Pohjois-Pohjanmaalla 73. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla on varmistunut vain seitsemän tartuntaa. Sama on tilanne myös Itä-Savossa ja Ahvenanmaalla.
Eilen laboratoriovarmistettujen koronavirustartuntojen määrä kohosi perjantain lukemista peräti 267 tapauksella. THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen sanoi kuitenkin STT:lle, ettei luku kertonut tartuntojen yhtäkkisestä piikistä, vaan tapausraportoinnin viiveistä.
Lauantaina ilmoitetut tapaukset jakautuvat takautuvasti useille päiville jopa viikon taakse, Salminen kertoi.
Hänen mukaansa tartuntakäyrät näyttävät tällä hetkellä Suomessa tasaisilta. Valtiovallan rajoitustoimet näyttävätkin Salmisen mukaan purevan.
"Jos epidemia kulkisi aivan esteettä väestössä, niin odottaisimme huomattavan paljon enemmän tapauksia per päivä."
Ruotsissa koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen on tähän mennessä kuollut jo 401 ihmistä, kertovat maan terveysviranomaiset. Suurin osa kuolonuhreista, 170, on ollut 80–90-vuotiaita.
Koronavirustartunnan on Ruotsissa saanut tähän mennessä reilut 6 800 ihmistä.
Tehohoitoa on saanut tai saa parhaillaan 541 ihmistä. Heistä suurin osa eli 407 on miehiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
