Kasvun mahdollisuuksia löytyy paljon
Ennusteiden mukaan maaseudun tapaisilla alueilla kehittymisen vauhti hidastuu.
Siksi on tarvetta löytää omia polkuja, jotta ihmisillä elämänlaatu, hyvinvointi ja elämän mielekkyys säilyvät.
Työ ei koskaan maailmassa lopu, koska kuluttajat haluavat nykyisin muun muassa laadukkaita palveluita.
Siksi töitä löytyy, kun toimitaan oikein ja etsitään uudistamiseen keinoja.
Kun työn ja palvelun tuotetta jalostaa ja parantaa pidemmälle, lisääntyy ostamisen ja kuluttamisen tarve. Miljardien eurojen arvoinen raaka-aineemme, kuten turve, pitäisi hyödyntää ihmisille lämmitykseen paremmin.
Suomalaiset saivat valtavat rikkaudet, kun metsän puut jalostettiin, muutettiin esimerkiksi paperiksi. Raha alkoi kiertää ja hyvä olo ihmisille lisääntyi.
Oikeasta ja tärkeästä tiedosta tulee uusi talouden kasvumoottori, kun internet tuodaan ihmisen työhön ja palveluun.
Me ihmiset tarvitsemme parempaa ohjausta, jotta saavuttaisimme sisältöä työssä ja vapaa-aikana.
On ikävää, kun talouden auttajia eli tutkimusta, kehitystyötä ja oppimista vähennetään maassamme. Vastapainoksi on tarvetta lisätä oma-aloitteellisuutta, jota varmaan kehittyy nuorille. Erityisesti nuoret toivovat, että pääsisivät tavoitteisiin ja elämän kulkuun kiinni.
Tasokkaat internetyhteydet ja sisällöt, avaavat tietä talouskasvuun, jos tarjotaan apua ja parannusta ihmisille.
Kukaan ei aseta rajoja sisällöille.
Nuorille tulee paljon työmahdollisuuksia, kun internet tehdään sellaiseksi, että se auttaa ja palvelee ihmisiä.
Suomen ylivelkaantuminen ja korkeat kustannukset vaativat ihmisiltä enemmän oman toiminnan käyttöönottoa. Tuen antaminen ihmisille tulee entistä tärkeämmäksi.
Seppo Korpela
Nokia
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
