Microsoft vähentää jopa 2 300 Suomessa
Microsoft vähentää Suomesta enintään 2 300 työntekijää seuraavien kuukausien aikana.Toiminnot Salossa lopetetaan, ja työtehtäviä siirretään sieltä Espooseen ja Tampereelle, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Microsoftilla on nyt Suomessa noin 3 200 työntekijää, jotka työskentelevät pääosin puhelinliiketoiminnoissa.
Suomen leikkaukset ovat osa Microsoftin tänään julkistamaa maailmanlaajuista säästökuuria. Kaikkiaan yhtiö vähentää maailmanlaajuisesti enintään 7 800 työntekijää lähinnä puhelinliiketoiminnasta ja siihen liittyvistä toiminnoista.
Yhtiö kertoo tekevänsä myös 7,6 miljardin dollarin eli noin 6,9 miljardin euron alaskirjauksen Nokian matkapuhelinyksiköstä, joka siirtyi Microsoftin omistukseen viime vuonna.
Kaupasta sovittiin syksyllä 2013. Microsoft maksoi yksiköstä Nokialle runsaat 5,4 miljardia euroa.
(STT)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
