Lukijoille kiitos: MT:n lukijamäärä kasvaa, ainoana suurista sanomalehdistä – MT tavoittaa 420 000 lukijaa ja Kantri 246 000
Lähes kaikkien maataloudesta kirjoittavien lehtien kehitys kulkee päinvastoin kuin muiden. Ne ovat kasvattaneet lukijamääriä.Viestilehtien julkaisujen lukijamäärät kasvoivat kuuden viime kuukauden aikana, kertovat kansallisen mediatutkimuksen KMT:n viimeiset luvut.
Maaseudun Tulevaisuudella on 322 000 lukijaa. Kasvua on 16 000. MT on Suomen toiseksi luetuin päivälehti. Ykkönen on Helsingin Sanomat ja kolmonen Aamulehti. MT:llä on lähes 130 000 lukijaa Aamulehteä enemmän.
Muiden suurien sanomalehtien lukijamäärä on laskussa.
MT:n kokonaistavoittavuus, joka sisältää myös digilukijat, on noussut 42 000 lukijalla 420 000:een.
"MT:n tekijät ovat onnellisia ja kiitollisia yleisön tuesta. Maaseutu kiinnostaa ja kiehtoo myös uusia lukijaryhmiä. Verkon merkittävä lukijamäärän kasvu on osoitus tästä", sanoo Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen.
"Maaseutu ja maakunnat tarvitsevat puolustajansa. MTn asema korostuu tässä suhteessa sopivasti vaalien alla. On tärkeää, että julkisuuteen leviää muukin kuin metropolin ääni."
Myös Koneviestin ja Aarteen lukijamäärä on kasvanut. Koneviestillä on nyt 163 000 lukijaa, kasvua 7 000 ja Aarteella 110 000, kasvua 8 000.
Kantrin lukijamäärä säilyi entisellään 246 000:ssa. Se on lähes 80 000 lukijaa enemmän kuin kolmanneksi suosituimmalla sanomalehtien viikko- tai kuukausiliitteellä Kauppalehti Optiolla.
Suosituin on HS:n Kuukausiliite.
Maa- ja metsätaloutta seuraavista lehdistä kaikki lisäsivät lukijamäärää Metsälehteä lukuun ottamatta.
Lukijamäärän lisääntymisestä huolimatta myös MT:n levikki on laskussa. Se on reilu 70 000. Tosin lasku on hitaampaa kuin monella muulla lehdellä.
Mediatutkimuksen mukaan 91 prosenttia suomalaisista lukee viikoittain sanoma- tai aikakauslehteä jollain välineellä. Välineistä paperilehti on suosituin ja sitä lukee kolme neljästä viikoittain.
Matkapuhelin on ohittanut muut sähköiset välineet ja sitä käyttää puolet suomalaisista viikoittain.
Vastaajista 63 prosentilla on painetun, sähköisen tai niiden yhdistelmän maksettu tilaus. 57 prosentilla on aikakauslehden vastaava tilaus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


