vierasyliö Raaistunut vihapuheei ole koskaan viatonta
Vaikka suvaitsevaisuus on Suomessa yleinen iskulause, keskustelukulttuuri on madaltunut suvaitsemattomaksi ja ilmapiiri raaistunut.
Viha on noussut politiikankin polttoaineeksi. Ex-ministeri Sinikka Mönkäreen mukaan poliitikko on poliitikolle susi ei vain puolueiden välisesti, vaan erityisesti puolueen sisällä, jossa vallan tavoittelu ja auktoriteettitaistelu on arkipäivää.
Kritiikki on eri asia kuin vihapuhe. Kritiikki kohdistuu asioihin ja tekoihin ynnä niiden perusteisiin ja syihin, vihapuhe taas henkilöihin ja heidän ominaisuuksiinsa.
Vihapuhe lietsoo tunteita ja sillä on monta kielteistä tarkoitusperää: halventaminen, herjaaminen, kiusaaminen, leimaaminen, lietsominen, mitätöiminen, mollaaminen, nälviminen, solvaaminen, sortaminen, syrjiminen, vahingoittaminen ja vähätteleminen.
Julkinen vihaaminen nyky-Suomessa alkoi 1990-luvulla Heikoin lenkki -tyyppisinä pudotuspeleinä ja tosi-tv-ohjelmina. Ne luvallistivat julkisen vihaamisen, nöyryyttämisen ja häpäisemisen.
Sananvapaus on eri asia kuin toisen mollaaminen.
Tarkoituksellinen vihapuhe vahingoittaa niin puhujaa kuin kuulijaa eristämällä muista, katkeroittamalla mielen, tuhoamalla avoimen vuorovaikutuksen. Internet on nimettömän ja silmittömän vihaamisemme taivas.
Suomalaiset eivät vihaa ainoastaan maahanmuuttajia, homoja, muslimeja ja ruotsinkielisiä. He vihaavat myös rattijuoppoja, pummeja, narkkareita, koiranulkoiluttajia, polkupyöräilijöitä, koulukiusaajia, sosiaalitanttoja, taiteilijoita, rikkaita (porho), lihavia (ihramaha), laihoja (luteennahka), naapureita, julkkiksia, autolla kaahaajia, liikennevaloissa hidastelijoita ja tuoreeltaan tupakanostajia.
Vihapuhetta on luettu ja kuultu vaikkapa Pekka Haaviston seksuaalisesta suuntautumisesta, Tarja Halosen ulkoisesta olemuksesta, Jani Toivolan ihonväristä ja Erkki Tuomiojan esiintymistavasta.
Kun kritisoidaan vaikkapa Oslon joukkosurmaajan Anders Breivikin tekemisiä, ei kyseessä ole vihapuhe, ellei siihen liity henkilöön käyvää nälvintää tai mitätöintiä.
Eduskunnan torstaisten televisioitavien kyselytuntien viestintäkulttuuri on seos perustellusta asiapuheesta ja syyllistämään pyrkivästä vihapuheesta.
Kielteinen ja myönteinen perusteltu asiakritiikki vaikkapa akateemisessa tohtorinväitöstilaisuudessa on eri asia kuin eduskunnan kyselytunnilla ilmaan heitetty perustelematon pistopuhe ja ilkeilylausuma.
Korvaako vihapuhe poliitikon puutteellisen väittelykyvyn, jonka pitäisi olla hänen ammattinsa kulmakivi? Millaista arvomaailmaa edustajat propagoivat puolueestaan vihapuheilla? Onko kyselytunti kansanedustajalle televisionkatsojille suunnattu poliittisen väittelynenän valkaisuyritys ja julkkisstatuksen kehun paikka? Kilpaillaanko siitä, kuka uskaltaa esiintyä kaikkein korneimmin?
Yle TV2:n syksyn 2011 Vihailta-ohjelmassa eri poliittisten suuntausten edustajat pohtivat vihapuheen leviämistä Suomen poliittiseen keskusteluun ja sen mahdollisia seurauksia. Keskusteluohjelma ei välttynyt mustavalkoasenteelliselta vihapuheelta.
Emme ole ainoita, saati uusia vihan sukupolvia. Viha on yksi perustunteistamme. Sitä ilmaistaan samanlaisella ilmeellä kaikissa maailman tunnetuissa kulttuureissa. Muita universaaleja ilmeitä ovat onnellisuus, surullisuus, yllättyneisyys, pelko ja inho.
2010-luvulla emme pääse lähellekään aikaisempien sukupolvien, hallitsijoiden, maiden, maanosien, tavallisten kansalaisten patologista vihaa ja sen kukoistavaa kauko- ja lähihistoriaa.
On syytä haudata ihannoidut muistikuvat keskustelun kultaisesta menneisyydestä poliittisessa historiassa. Sotia, rotumellakoita, lynkkauksia lienee tuskin ollut ilman vihapuheita ja vihatekoja.
Suomessa vuoden 1918 sosialistit ja porvarit teurastivat toisiaan traagisella innolla. Vielä vuonna 1949 lakot ja muut poliittiset jännitteet vaativat kuolonuhreja Suomessa.
Lapsena ja varhaisnuoruudessa kuulin vanhemmilta ihmisiltä kommunisteista ja juopoista sanankäyttöä, jota en muulloin kuullut näiltä hurskailta kristityiltä. Vasemmistolainen laululiike 1970-luvulla markkinoi kommunismia, ihannoi Neuvostoliittoa ja muistutti kuulijoitaan porvarien mädännäisyydestä. Sanoja ei säästelty eikä uhoa peitelty.
Universaalisesti vihakäyttäytyminen johtuu itselle vastenmielisen asian, ajattelutavan, ihmisen, ympäristön, kielen, politiikan, uskonnon tai talouden kohtaamisesta. Ylittämätön vihan tunne purkautuu halventavana, syrjivänä vihapuheena.
Monien kulttuurien tapaan suomalaisillekin ”erilainen” on tikku silmässä. Saman tekevää, koskeeko se kansainvälistä, kansallista, uskonnollista, poliittista, vähemmistöön kuuluvaa, rotuun tai muuhun ulkomuotoon liittyvää poikkeavuutta.
PÄIVIKKI ANTOLA
Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston etnologian professori (emerita), Turun yliopiston uskontotieteen, Tampereen yliopiston kansanperinteen ja viestinnän antropologian dosentti sekä tietokirjailija.
Sananvapaus on eri asia kuin toisen mollaaminen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
