Suomessa on todettu 131 uutta koronavirustartuntaa
Myös eilen ja perjantaina koronatartuntoja raportoitiin alle 200.
Kahden viikon aikana on raportoitu 2 886 tartuntaa, mikä on 1 328 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Kuva: Kari SalonenSuomessa on raportoitu 131 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kahden viikon aikana on raportoitu 2 886 tartuntaa, mikä on 1 328 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
Myös eilen ja perjantaina koronatartuntoja raportoitiin alle 200, kun koko alkuviikon ajan uusia tartuntoja raportoitiin päivittäin yli 200 kappaletta. Esimerkiksi tiistaina luku oli päälle 280.
Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemantapauksia oli perjantaihin mennessä raportoitu 351. Sairaalahoidossa oli perjantaina 56 ihmistä, joista kuusi tehohoidossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
