Savon Sanomat: Sairaanhoitopiirit ovat tiukentamassa suhtautumistaan lääkärien keikkoihin yksityisklinikoilla
Sairaanhoitopiirit ovat varsinkin viimeksi kuluneen vuoden aikana tiukentaneet ohjeistuksiaan muun muassa siitä, millaista toimintaa julkisella sektorilla virassa oleva ammattilainen voi yksityisellä puolella pitää.
Sairaanhoitopiirit ovat tiukentaneet ohjeistuksia julkisen terveydenhuollon työntekijöiden osa-aikaisesta työskentelystä yksityisellä puolella, uutisoi Savon Sanomat. LEHTIKUVA / Marja AirioSairaanhoitopiirit ovat tiukentaneet suhtautumistaan henkilökunnan osa-aikaiseen työskentelyyn terveydenhoidon yksityisellä puolella, uutisoi Savon Sanomat.
Lääkäriliiton neuvottelujohtajan Laura Lindholm kertoo lehdelle, että sairaanhoitopiirit ovat varsinkin viimeksi kuluneen vuoden aikana tiukentaneet ohjeistuksiaan muun muassa siitä, millaista toimintaa julkisella sektorilla virassa oleva ammattilainen voi yksityisellä puolella pitää. Julkisella puolella virassa olevilta lääkäreiltä on rajattu esimerkiksi kuntapotilaiden hoitamista palveluseteleillä yksityisellä puolella.
Lindholm uskoo, että linjanveto tulee soteuudistuksen myötä entistä ajankohtaisemmaksi.
"Jos yksityinen ja julkinen kilpailevat samoista potilaista, on aika vaikeaa nähdä, että voisi toimia kahdella sektorilla.
Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS) on otettu ensimmäisenä käyttöön työaikaraja. KYSin lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan jäsenten täytyy viime viikolla kuntayhtymän johtoryhmässä tehdyn päätöksen mukaan työskennellä vähintään 80-prosenttisesti KYSillä. Poikkeuksia voidaan tehdä esimerkiksi terveydellisistä tai perhesyistä.
"Meidän täytyy asettua kilpailuasetelmaan sote-uudistusta varten. Kustannamme osa-aikaisille työntekijöille koulutukset ja loma-ajat, joten haluamme että he sitoutuvat tänne. Meillä on osittain samoja potilaita yksityisen puolen kanssa. Voi tulla esteellisyyttä, jos työntekijä on usean päivän viikossa yksityisen sairaalan puolella", sanoo KYSin kliinisten palveluiden palvelualuejohtaja Markku Härmä Savon Sanomille.
Terveydenhuoltoalan henkilökunnan liikkumisessa julkisen ja yksityisen sektorin tai yksityisen sektorin eri toimijoiden välillä ei ole Lääkäriliiton, Tehyn, Lääkäriyritykset ry:n tai Hyvinvointialojen liiton asiantuntijoiden mukaan tapahtunut muutoksia viime vuosina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
