Myel-maksut noussevat kymmenisen prosenttia
Maatalousyrittäjien myel-maksut uhkaavat nousta kymmenisen prosenttia, sillä hallitus supistaa 15 miljoona euroa eläkejärjestelmän valtion osuudesta.
Hallitus julkisti keskiviikkona tarkennettua tietoa maaliskuun kehysriihestä ja vuosien 2013–2016 säästöistä. Lomituksista viedään viisi miljoonaa euroa.
Johtaja Timo Sipilä MTK:sta tuomitsee leikkaukset ja pelkää kallista jälkilaskua. Lomitukset vaikuttavat viljelijöiden jaksamiseen ja työhyvinvointiin.
”Päätös sotii yhteiskunnan yleislinjaa vastaan. Työhyvinvointia pyritään lisäämään ja työuria pidentämään.”
Leikkaukset ovat ristiriidassa syksyisen raamisopimuksen kanssa. Siinä luvataan kehittää viljelijöiden työhyvinvointia. Asiaa pohtimaan asetetaan työryhmä pääsiäisen jälkeen.
Johtaja Antti Huhtamäki Melasta sanoo vaihtoehdoiksi joko korottaa sijaisavun maksuja tai leikata lomittajien palkoista.
”Ministeriö kuulee vielä MTK:ta ja Melaa.”
Maatalousyrittäjien ja yrittäjien eläkelaista johtuvista menoista säästetään yhteensä 20 miljoonaa euroa. Summasta kohdennetaan viisi miljoonaa yrittäjäeläkkeisiin.
Työeläkemaksuihin päätettiin lisäksi yleisestä 0,4 prosenttiyksikön korotuksesta. Se tulee myel-korotusten lisäksi.
”Viljelijät ja valtio panevat ilmeisesti tämän korotuksen puoliksi”, Huhtamäki ennakoi.
Luopumistuesta aiotaan säästää 12 miljoonaa vuoteen 2016 mennessä. Lisämaan kaupat loppuvat ensi vuoden alusta. Luopujan ikärajoja tarkastelleen seuraavana vuonna.
”Ikärajat nousevat ehkä yhdellä vuodella”, Huhtamäki laskee.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) kirjoittaa blogissaan luopumistuen ikärajan nostoa esimerkiksi hallituksen tasapuolisuudesta säästöpäätöksissä.
”Työmarkkinajärjestöt sopivat nostavansa työttömyysputken alaikää ja sama pystyttiin sopimaan maatalouden osalta.”
Laki luopumistuesta päättyy vuoden 2014 lopussa. Järjestelmän jatkosta ei ole tehty poliittisia linjauksia.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
