Kulkurin kannel kajahtaaeläkeläisten laulujuhlassa
Liperiläiset Siiri Kukkonen (vas.) ja Eila Auvinen harjoittelivat viime viikon perjantaina Laula kanssain -laulutapahtuman ohjelmistoa. Jaakko Kilpiäinen Kuva: Viestilehtien arkistoJOENSUU (MT)
Muuttuvat laulut, Kulkurin kannel, Kukkasta kaunihimpi ja Härmän häät. Muun muassa nämä klassikot on valittu Laula kanssain -tapahtuman ohjelmistoon.
”Ohjelmiston kokoaminen oli helppoa”, sanoo juhlien tuottaja Markku Sivonen Eläkeliiton Pohjois-Karjalan piiristä.
Sivonen painottaa, että kyseessä on kaikille ikäihmisille avoin laulutapahtuma, vaikka järjestelyvastuussa on Eläkeliitto.
Tapahtuma on herättänyt jo nyt kovasti kiinnostusta niin Eläkeliiton jäsenten keskuudessa kuin muissakin järjestöissä, missä ikäihmiset laulavat.
Tapahtuman ohjelmistoa harjoiteltiin viime perjantaina Joensuussa. Harjoituksiin osallistui yli 80 henkeä eri puolilta Suomea.
”Innostus on jopa yllättänyt”, toteaa Sivonen tyytyväisenä.
”Laulu on eläkeläisten ykkösharrastus”, kertoo Eläkeliiton Pohjois-Karjalan piirin toiminnanjohtaja Taisto Väyrynen.
Kuoroissa laulaa lähes yhtä paljon sekä miehiä että naisia. Mutta mitä pienempiä lauluryhmät ovat, sitä vähemmän on miehiä.
”55–70-vuotiaat jäsenemme ovat sitä ikäpolvea, joka on laulanut koulussa, oli laululahjoja tai ei.”
Laula kanssain -tapahtuman pääjuhlaan odotetaan 5 000 hengen yleisöä ja 2 500 laulajaa. Sivosen mukaan tavoitteen saavuttaminen on mahdollista.
”Vuoden 2011 toimintatilaston mukaan pelkästään Eläkeliitossa oli yli 200 kuoroa ja yli 400 toimivaa yhdistystä. Jos joka toisesta yhdistyksestä lähdetään mukaan suurkuoroon kymmenen laulajan voimin, tekee se jo noin 2 000 laulajaa.”
Laulutapahtumassa ei lauleta kilpaa, vaan kaikki yhdessä. Laulua säestää 12-henkinen orkesteri.
Tapahtumaan pitää ilmoittautua helmikuun 1. päivään mennessä ensi vuoden puolella.
Talkoolaisia tarvitaan noin sata henkeä, ja jo nyt järjestelyjä hoitaa kaksi työryhmää, kertoo Sivonen.
Laulurinteen päätapahtuman lisäksi lauluryhmät voivat varata esiintymisajan Joensuun torin esiintymislavalle, laulavalle torille.
”Mahdollisuus esiintyä torilla on herättänyt kiinnostusta, varauksia on tullut jo nyt eri ryhmiltä.”
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
