Autoilijoita varoitellaan ruuhkista pohjoisessa – Suviseurat näkyvät tällä viikolla liikenteessä
Suviseurat tuovat kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Pudasjärvelle noin 75 000 vierasta. Jonoihin kannattaa varautua jo etukäteen erityisesti Oulun ja Kuusamon välisellä valtatie 20:llä.
Näin Suviseuroille jonotettiin vuonna 2022, jolloin tapahtuma järjestettiin Lopella. Kuva: Vesa LaitinenPudasjärvellä kesäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävien Suviseurojen odotetaan aiheuttavan useana päivänä liikenteen jonoutumista. Tapahtumaan arvioidaan saapuvan reilut 9000 asuntovaunua tai -autoa.
Lisäksi liikenteessä näkyvät tapahtumaan saapuvat henkilö- ja linja-autot. Enimmillään seura-alueella on lauantai-iltapäivällä lähes 20 000 ajoneuvoa, kun mukaan lasketaan myös päiväkävijät.
Seuraliikenne on vilkasta erityisesti Oulun ja Kuusamon välisellä valtatie 20:llä, mikä näkyy jo ennen tapahtuman alkua. Vilkkaimmat ajankohdat ovat menoliikenteessä arviolta keskiviikkona ja torstaina illasta ja alkuyöstä.
Ruuhkaisimmat paikat ovat valtatie 20 ja kantatien 78 risteyksessä sekä kantatiellä 78 Pudasjärven lentokentän kohdalla. Liikkuminen kannattaakin ajoittaa mahdollisuuksien mukaan aamupäivään ja alkuiltapäivään.
Liikenteen sujuvoittamiseksi seuravieraita ohjataan Suviseurojen toimesta Pudasjärvelle neljää eri reittiä. Pohjoisesta tulijat ohjataan kantatietä 78 Ranualta Pudasjärvelle. Oulusta saapuvat valtatie 4 Iin Olhavaan asti, josta seututietä 855 Pudasjärvelle.
Keski-Pohjanmaalta tulevat ohjataan seututietä 800 Piippolan kautta Puolangalle ja sieltä kantatietä 78 kohti Pudasjärveä. Ja Etelä-Suomesta saapuvat ohjataan valtatie 5 Kajaanin kautta Paltamoon ja sieltä kantatietä 78 Puolangan kautta kohti Pudasjärveä.
Useilla eri reittivaihtoehdoilla pyritään sujuvoittamaan liikennettä, mutta ruuhkahuippuina liikenteen jonoutumisiin on syytä varautua.
Paluuliikenteen ruuhkahuiput ovat sunnuntaina iltapäivällä ja illalla sekä maanantaina 1.7. iltapäivällä.
Juttua muokattu 24.6.2024 kello 17.05. Jutun alkuun korjattu, että Suviseurat järjestetään kesäkuun viimeisenä viikonloppuna, ei ensimmäisenä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






