Ulkoministeri Haavisto: Venäjän suurten kaupunkien vihreä aalto tarjoaa mahdollisuuksia suomalaisille vientiyrityksille
Jos talous jatkaa syksyllä alamaissa, se voi Pekka Haaviston mielestä vaikuttaa kiinteistöjen kysyntään Venäjän naapurimaissa, kuten Suomessa.
Pekka Haaviston mukaan ympäristöarvot ovat kokeneet Venäjällä renessanssin nousevan keskiluokan myötä. Ulkoministerin mielestä tämä avaa vientimahdollisuuksia Suomessa tuotetuille puhtaille ja laadukkaille elintarvikkeille. Kuva: Carolina HusuItänaapurin synkkiä uutisia lukiessaan ulkoministeri Pekka Haavistolle (vihr.) on tullut mieleen 1990-luvun alku, jolloin Venäjän elintarvikehuolto ja lääkejakelu ajautuivat ongelmiin talouskriisin vuoksi.
Koronavirusepidemian vuoksi Venäjän terveydenhuolto on kaaoksessa.
"Vaikka terveydenhuolto on ollut Venäjällä kovalla koetuksella, tilanne ei näytä yhtä vakavalta kuin jotkut kriisit 1990-luvulla. Elintarvikkeiden jakelu toimii edelleen suurissa kaupungeissa", Haavisto sanoo MT:lle.
Koronaviruksen vuoksi esimerkiksi pääkaupungissa Moskovassa on ollut täydellinen lockdown, ja pahimmilaan kaikki paikat olivat kiinni, eivätkä ihmiset liikkuneet kaupungilla. Haavisto näkee pientä toivonkipinää, että tauti menisi Venäjälläkin ohitse lähikuukausina.
Ulkoministerin mukaan Venäjällä on meneillään kaksoiskriisi. Koronaviruksen lisäksi itänaapurin taloutta hyydyttää öljyn hinnan lasku. Venäjän talouden arvioidaan supistuvan tänä vuonna yli viisi prosenttia.
"Meillä on onneksi edelleen noin 900 suomalaisyritystä Venäjällä. Henkilöliikenteen rajoitukset vaikuttavat toki kielteisesti idänkauppaan, kun yritysten henkilöt eivät pääse liikkumaan vapaasti ja luomaan uusia kauppasuhteita."
Venäjän ja Suomen itäraja sulkeutui 17. maaliskuuta. Venäjä päätti rajojen sulkemisesta vuorokautta aikaisemmin kuin Suomi.
Suomen Venäjän-rajan nykyiset rajoitukset ovat voimassa 14. kesäkuuta asti.
Pekka Haaviston mukaan Suomi pyrkii avaamaan ensimmäisenä rajat maiden kanssa, joilla on samankaltainen koronavirustilanne. Ruotsissa ja Venäjällä tartuntoja on selvästi enemmän kuin Suomessa.
"Kyllähän Baltian maat, Norja ja Tanska ovat niitä maita, joiden kanssa Suomella on suhteellisen samanlainen taudin skenaario", Haavisto täsmentää.
Ulkoministerin mukaan on olemassa vaara, että koronavirus ryöpsähtää Suomeen Venäjältä tai mistä tahansa muusta ilmansuunnasta. Tämän vuoksi rajojen avaaminen tehdään hyvin maltillisesti.
"Asiantuntijat sanovat, että yleensä pandemioissa tulee aina toinen tai jopa kolmas aalto. Siihen voi vielä yhdistyä meidän syysflunssakausi. Kasvomaskeista on ymmärtääkseni tulossa uusi normaali lentoliikenteessä ja eurooppalaisissa junayhteyksissä."
Pekka Haavisto uskoo, että suomalaisilla yrityksillä on isot markkinat Venäjällä ympäristöteknologian, kuten jätteiden lajittelun ja materiaalin kierrätyksen kehittämisessä.
Hän keskusteli marraskuussa Venäjän luonnonvara- ja ympäristöministerin Dmitry Kobylkinin kanssa. Venäläiset haluavat ottaa mallia Suomen kestävästä metsätaloudesta ja suojelualueista.
”Kobylkin sanoi heti kättelyssä, että Venäjällä on kuvainnollisesti ammuttu ilmastonmuutoksessa rivit suoriksi. Ilmastonmuutoksen uhka otetaan nyt vakavasti maan hallinnossa."
Haavisto tapasi syksyllä pietarilaisen kansalaisjärjestöjen edustajan, joka kertoi Itämeren rannalla järjestettävästä roskankeruukilpailusta. Häntä ilahduttaa, että ihmisten henkilökohtainen vastuu ympäristöstä nostetaan käytännöllisellä tavalla esille.
Lähipäiviltä on myös ikävä esimerkki Siperian alueelta, jossa sattui vakava öljyonnettomuus. Ulkoministerin mukaan tiedonkulku näyttää myös katkeilleen tapauksessa.
"Venäjän presidentti Vladimir Putin julisti tämän vuoksi alueelle hätätilan. On tärkeää, että tällaisissa tilanteissa voidaan antaa myös naapuriapua, jos sitä pyydetään", Haavisto sanoo.
Ulkoministerin mukaan ympäristöarvot ovat kokeneet Venäjällä renessanssin nousevan keskiluokan myötä. Ihmiset ovat kiinnostuneita esimerkiksi kierrätyksestä, puhtaista mökkirannoista ja terveellisestä elämäntavasta.
”Moskovassa ja Pietarissa näkee tietynlaisen vihreän aallon. Olen pannut merkille, että Venäjälle on ilmestynyt esimerkiksi luontaistuotekauppoja.”
Ympäristö- ja laatutietoisen kuluttajan markkinoiden herääminen tarjoaa Haaviston mielestä vientimahdollisuuksia Suomessa tuotetuille puhtaille elintarvikkeille.
Venäjällä on tarve uudistua raaka-aineita tuottavasta maasta korkeamman jalostusasteen taloudeksi. EU:n asettamien pakotteiden vuoksi itänaapurin on ollut pakko kehittää esimerkiksi omaa maataloustuotantoaan.
Ulkoministeri näkee yhteistyömahdollisuuksia digitalisaatiossa, kuten terveysteknologian kehittymisessä.
"Jos mietitään, mitä me olemme Suomessa oppineet koronavirusepidemian aikana etätyöstä ja digikouluista, monessa maailman yhteiskunnassa nämä olisivat arvokkaita kokemuksia jaettavaksi."
Venäläisten Suomessa omistamissa kiinteistöissä ja mökeissä ei ole tapahtunut Haaviston mukaan erityistä koronanotkahdusta.
"En usko, että yhden kevään tai kesän perusteella kukaan tekee vielä radikaaleja ratkaisuja, että venäläisten omistamia kiinteistöjä tulisi myyntiin."
Ulkoministeri arvioi, että koronavirusta enemmän venäläisiä huolettaa talouden syöksykierre. Jos talous jatkaa syksyllä alamaissa, se voi Haaviston mielestä vaikuttaa kiinteistöjen kysyntään Venäjän naapurimaissa.
"Silloin ihmiset pohtivat, onko varaa ylläpitää mökkiä ja onko varaa matkustaa ulkomaille."
Suomalaiset mökit kiinnostavat Venäjällä erityisesti nousevaa keskiluokkaa. Kehittyvissä suurissa kaupungeissa, kuten Moskovassa ja Pietarissa, ihmisten palkkataso on jo varsin hyvä.
"Venäläiset voivat ostaa lomakiinteistöjä muualtakin kuin Suomesta. Tiedän, että Bulgaria on suosittu paikka ja myös Egyptissä näkee paljon venäläisiä turisteja."
MT:n haastatellessa Pekka Haavistoa 3 000 ihmistä kokoontui koronavirusrajoituksista huolimatta Helsingin Senaatintorille Yhdysvaltain poliisiväkivallan ja rasisminvastaiseen mielenosoitukseen.
Ulkoministerin mielestä Black lives matter -mielenosoitus oli suomalaisilta hieno ja spontaani solidaarisuudenosoitus, että täällä ei hyväksytä rasismia.
Poliisin surmaaman George Floydin traaginen kohtalo on aiheuttanut Yhdysvalloissa laajoja mielenosoituksia, väkivaltaa ja ulkonaliikkumiskieltoja.
"Tilanne Yhdysvalloissa on hyvin vaarallinen. Ensimmäinen ajatus itselläni on, että miten konfliktia voisi sovitella ja välttää provokatiivisia puheenvuoroja."
Haaviston mukaan protestin perussyyt ovat kahtalaiset. Rasismi on edelleen ongelma tietyillä alueilla Yhdysvalloissa. Myös koronarajoitusten aiheuttama talouslama ja työttömyys lietsovat tyytymättömyyttä.
"Täytyy toivoa, että katujen turvallisuus Yhdysvalloissa säilyy."
Ulkoministeriössä on jouduttu poikkeuksellisen kysymyksen äärelle, pitääkö matkustussuosituksia Yhdysvaltoihin muuttaa?
"Pääsääntöisesti Yhdysvaltoihin uskaltaa yhä matkustaa, mutta jotkut alueet voivat olla vaarallisia. Onhan se aika dramaattista, että New Yorkissa oli yhtenä iltana ulkonaliikkumiskielto."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
