Yläkouluikäiset tahtovat äänensä kuuluviin yhteiskunnassa
Sanomalehtien liitto teetti nuorisotutkimuksen Kantar TNS:llä. Web-kyselyyn osallistui liki 600 nuorta.
Ilmaston- ja ympäristönsuojelun edistäminen on yläkouluikäisten mielestä tulevan vaalikauden tärkein teema. Kuva: LEHTIKUVA / Milla TakalaYläkouluikäiset nuoret tahtovat vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon nykyistä enemmän. Tämä käy ilmi Sanomalehtien liiton tilaamasta Nuoret ja vaikuttaminen -tutkimuksesta.
Ilmaston- ja ympäristönsuojelun edistäminen on yläkouluikäisten mielestä tulevan vaalikauden tärkein teema. Hallituksen ja eduskunnan tulisi nuorten mukaan keskittyä erityisesti siihen. Vaalikaudella tulisi yläkouluikäisten mielestä paneutua myös koulutuksen kehittämiseen ja eriarvoisuuden vähentämiseen.
Tutkimuksessa selvitettiin, mihin 13–15-vuotiaat nuoret tahtovat vaikuttaa ja mitkä ovat heille tärkeimpiä vaikuttamisen tapoja.
Sanomalehtien liitto teetti nuorisotutkimuksen Kantar TNS:llä. Web-kyselyyn osallistui liki 600 nuorta vastaajapaneelissa Manner-Suomessa kahden viikon aikana vuodenvaihteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
