Lukiolainen – haluatko tavata aivotutkijan tai seurata yliopisto-opiskelijan päivää?
Jo lukiossa on mahdollista testata, mitä opiskelu käytännössä tarkoittaa haaveena olevalla alalla.Tänä syksynä lukioissa noudatetaan uutta opetussuunnitelmaa. Muutoksella haluttiin parantaa nuorten hyvinvointia, ja sille onkin huutava tarve: osa nuorista oireilee vaikeasti etäkoulun, korkeakoulujen sisäänpääsyuudistuksen ja monen muun syyn takia.
Toinen muutoksen tavoite oli korkeakouluopiskelu- ja työelämävalmiuksien parantaminen. Niitä kohennetaan lukioiden yhteistyöllä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa.
Yhteistyö sai pandemiasta uuden käänteen: toiminta hyppäsi verkkoon. Olkaapa siis tarkkana, yliopistopaikkakuntien ulkopuolella sijaitsevien lukioiden opettajat! Nyt on tarjolla netin kautta toteutuvia käytäntöjä kevyistä yhteistyömalleista kuten vierailuista, teemapäivistä ja koululle tulevista vieraista.
Haluaisivatko opiskelijasi tavata teologin tai aivotutkijan? Jopa opiskelijavarjostus eli yliopisto-opiskelijan opiskelupäivän seuraaminen voi tapahtua digitaalisesti mistäpäin Suomea tahansa. Nämä kevyet yhteistyömuodot ovat erityisen tärkeitä niille lukiolaisille, joilla ei ole vielä käsitystä haaveiden opiskelupaikasta.
Kannattaa myös etsiä tietoa kursseista, joita lukiolaiset voivat suorittaa yliopistolla. Miltä kuulostaisi vaikkapa kotitaloustieteen kurssi Ruoka 1.0? Hakupainealoille pyrkivien kannattaa jo lukiossa testata, mitä opiskelu käytännössä tarkoittaa tuolla haaveena olevalla alalla. Jos haluaa opiskelemaan psykologiaa, voi kokeilla kurssia Tilastotiede ja R tutuksi, ja saa erinomaisen kuvan psykologiaa pääaineenaan opiskelevien nuorten arjesta. Mooc-muotoisten kurssien suorittaminen on maksutonta ja sallittua kaikille ja se onnistuu lukiolaisilta verkon kautta jopa ilman opettajaa.
Uusi lukio tarjoaa tiedon lisäksi myös taitoja: oppimaan oppimisen ja ajattelun taitoja, digitaitoja, kulttuurisia taitoja, vuorovaikutustaitoja, taitoa tulkita lähteitä kriittisesti ja hallita myös keskenään ristiriitaisia lähteitä. Nämä ovat tämän päivän maailmassa aivan keskeisiä taitoja, joita on eri oppiaineissa opittu aiemminkin, mutta nyt ne on nostettu oppiaineiden yhteisiksi tavoitteiksi. Tässäpä lukion aineenopettajat ovat uuden edessä: miten opetamme näitä taitoja yhdessä, yli oppiainerajojen?
Opetussuunnitelmassa korostetaan nuorten osallisuutta. Pian lukio näkyy paikkakunnalla aiempaa enemmän. Lukiolaiset haluavat ehkä vaikuttaa projekteillaan vaikkapa luontoarvoihin tai hypätä tuotekehitysprojektiin paikallisen yrittäjän kanssa. Tämänkin pitäisi olla uudessa lukiossa mahdollista.
Intoa, hyvinvointia ja oppimisen iloa kaikille uutta lukiovuotta aloittaville!
Minna Huotilainen on aivotutkija Helsingin yliopistosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

