WWF suosittelee kotimaista kasvatettua siikaa: "Norjalaiseen loheen verrattuna ekologisesti kestävä valinta"
Kalankasvatuksen lisäksi WWF seuraa käytetyn rehun eettisyyttä.
Suuri osa kalatiskien siioista on kasvatettua. Kuvassa vasemmalla kasvatettua siikaa, oikealla vapaasti kasvanutta. LEHTIKUVA / RONI REKOMAAKotimaista kasvatettua siikaa voi ympäristöjärjestö WWF:n mukaan nyt syödä hyvillä mielin. Se on nostettu WWF:n Kalaoppaan vihreälle listalle eli suositeltavien kalojen joukkoon.
WWF:n mukaan nousuun vaikuttivat siian rehun koostumuksen ja sen hankinnan vastuullisuuden kehittyminen sekä kalankasvatusta ohjaava tiukka ympäristölainsäädäntö ja -lupajärjestelmä.
Tällä hetkellä suuri osa kalatiskeillä myytävästä siiasta on kasvatettua.
"Norjalaiseen loheen verrattuna kotimainen kasvatettu siika on ekologisesti kestävä valinta. Kalankasvatuslaitoksemme eivät levitä tauteja tai loisia luonnossa eläviin kalakantoihin eikä meillä ole esimerkiksi Norjan lohentuotannon kaltaista karkulaisongelmaa", WWF:n ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen sanoo järjestön tiedotteessa.
Kalankasvattajien liiton mukaan suomalaiset syövät yhä enemmän kalaa, mutta suuri osa on ulkomailta. Jäykät ympäristönormit vaikeuttavat kotimaisen tuotannon kasvattamista kalankasvattajien mukaan.
Kotimaiset kalankasvattajat ovat leikanneet ravinnekuormituksen puoleen 10 vuodessa.
"Vastuullisen ja nykyaikaisen ympäristöpolitiikan on mahdollistettava kalanviljelyn lisääminen kotimaassa. Voidaankin kysyä onko vastuullista ostaa kala ulkomailta ja samalla ulkoistaa tuotannon ympäristövaikutukset ja yritystaloudelliset hyödyt", liiton toimitusjohtaja Anu-Maria Sandelin sanoo tiedotteessa.
Rehuyhtiö Raisio pitää WWF:n luokitusta siialle tunnustuksena yhtiön kehitystyölle kalanrehuissa.
Raisioaqua toi markkinoille siialle räätälöidyn, fosforipäästöjä pienentävän rehun lähes kymmenen vuotta sitten.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
