Maito välitti tuottajien viestin Euroopan unionin päättäjille
Ryyppy maitoa vahvisti Suomen ja Baltian maiden tuottajien viestin EU-päättäjille. Maatalousvalikunnan meppi Albert Dess hörppää pullosta,johon on painettu etiketti ”Solidarity milk” eli solidaarisuuden maitoa. Juha ROININEN Kuva: Viestilehtien arkistoBRYSSEL (MT)
”Hyvää, hyvää, erinomaista”, kehui Euroopan parlamentin jäsen Albert Dess maistettuaan maitoa, jota MTK ja baltialaiset tuottajajärjestöt tarjosivat keskiviikkona parlamentin edustalla.
Maitoa jaettiin, koska tuottajajärjestöt halusivat ääntään esille ja EU:n kantamaan vastuun teoistaan. Tuottajat eivät hyväksy, että Venäjän tuontikiellon tappioita ei korvata, vaikka tilanne on seurausta EU:n päätöksistä.
”Väärinhän se on, että tämä ihmisryhmä on niistä päätöksistä yksin pantu kärsimään”, sodankyläläinen Pentti Neitola sanoo. Hän puhuu perheensä puolesta, sillä maitotila on siirtynyt lapsille.
Tapahtuman tavoitteena siis oli kertoa, miten tukala on maidontuottajien tilanne.
”Tilatasolla on helppo laskea, miten ison loven kuuden sentin hinnanalennus tuottaa. Jos tuottaa miljoona litraa, lähtee palkasta 60 000 euroa pois. Ei sitä pysty kompensoimaan millään”, Neitola sanoo.
Esimerkiksi maidontuottajan ja MTK:n valtuuston varapuheenjohtajan Tiina Linnainmaan tilalla säästötoimiin ryhdyttiin heti.
”Heti pitää kaikista kuluista karsia. Pitkällä tähtäimellä kaikki investoinnit laitetaan jäihin. Päätöksiä tuesta tarvitaan pian”, Linnainmaa sanoo.
Parlamentissa tilanne on tiedostettu ja maatalousvaliokunta on jo aikoja sitten kannattanut tukea myös Suomelle.
”Tämä ei ole vain teidän ongelmanne, vaan koko parlamentin ja Euroopan ongelma. Tapaamme tänään komissaari Hoganin ja viemme teidän tuottajien viestin hänelle”, parlamentin maatalousvaliokunnan puheenjohtaja Czesław Siekierski sanoo järjestöille.
Baltialaiset ovat olleet varovaisesti tyytyväisiä, koska saivat 28 miljoonaa euroa tukea viime viikolla. Summaa pidetään pienenä.
He olivat mukana mielenilmauksessa, koska halusivat osoittaa solidaarisuutta Suomelle.
Lisäksi myös baltit haluavat näkyä.
”Haluamme, että meidät muistetaan. Olemme niin kaukana täältä EU:n rajalla. Olemme yksin EU:n ja Venäjän poliittisen pelin keskellä”, latvialainen maidontuottaja Ieva Alpa-Eizenberga sanoo.
Tapahtumalle joukkovoimaa antoi Brysselissä vieraileva Pellervon valtuuskunta.
”Ryhmä ei ole kovin suuri, mutta toivottavasti sitä terhakampi”, valtuuskunnan jäsen Pentti Suokangas kommentoi.
Ryhmä piti Suomelle ennakoitua kymmenen miljoonan euron korvausta (MT 3.12.) kovin pienenä.
”Pahoin pelkään, että tuki on lopulta niin pieni, että sillä ei ole merkitystä. Se on loukkaus”, Neitola kommentoi kymmentä miljoonaa.
Torstaina kulkue oli siirtynyt komission edustalle. Maitoa annettiin muun muassa Suomen komissaari Jyrki Kataiselle.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
