Lukijalta: Maaseudun asukkaat ja yritykset joutuvat kärsimään vesihuollon kohtuuttomuuksista
Kuntien väärinkäytökset ja toimivallan ylitykset vesiosuuskunnille myytävien palvelujen taksoja yksipuolisesti määrättäessä jäävät pimentoon, kirjoittaa Matti Kähkönen.Vesiosuuskuntamme hallitus on hakenut keskustelukumppaneita taloudellisista kohtuuttomuuksista, joita osuuskunnille aiheutuu vesihuoltolain tulkinnoista. Vesihuoltolaki ei toimi lain tarkoittamalla tavalla myöskään liittymispakon alaisten asiakkaiden kesken vesilaitosten kustannuksia katettaessa.
Keskustelua asioiden korjaamiseksi ei synny asiaan perehtymättömyyden takia. MT:n asiaa koskevissa artikkeleissakaan ei tuoda esiin keskusteluissa esille nostamiamme kuntien väärinkäytöksiä ja toimivallan ylityksiä määrättäessä yksipuolisesti vesiosuuskunnille myytävien palvelujen taksoja.
Kunnat myös kieltäytyvät tekemästä osuuskuntien kanssa kirjallisia, Vesilaitosyhdistyksen ohjeiden mukaisia, sopimuksia.
Keskustelua asioiden korjaamiseksi ei synny asiaan perehtymättömyyden takia.
Emme ole saaneet useammasta yhteydenotostamme huolimatta palstatilaa edunvalvontajärjestömme lehdessä, vaikka maaseudun ihmiset ja yritykset ovat olleet suurimmat kärsijät virheellisesti toimivan lain kohteena. Hyvin erikoisia ovat olleet myös asiantuntijoiden käsitykset kysyttäessä, kenellä on oikeus veteen. Se on kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin kuuluva kysymys, mutta jäänyt toistaiseksi vaille vastausta.
Matti Kähkönen
hallituksen puheenjohtaja
Melkoniemen vesiosuuskunta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








