Stressiä karkottamassa lammaspaimenena Kolilla
Lammaspaimennuksen suosio on kasvanut kansallispuistoissa niin, että Metsähallitus aikoo tuplata paimennusviikot ensi kesänä Kolilla. Hyvinkääläiset Irmeli Eriksson, Ann-Marie ja Siiri Rosendahl ovat enemmän kuin tyytyväisiä kiireettömään viikkoonsa.Hitusen seikkailumieltä ja rohkeutta vaatii lähteä lammaspaimeneksi kansallispuistojen uumeniin. Ainakin Kolilla kiemurtelevilla hiekkateillä tuntuu, ettei perille päästä ikinä.
”Kylän kaupalle matkaa kertyy 25 kilometriä, ja pöliseviä hiekkateitä ajaessa tuntuu kuin matka olisi sitäkin pitempi”, kuvailee 7-vuotiaan Siirin isoäiti Irmeli Eriksson .
Hän sanoo, että olisi voinut lähteä Hyvinkäältä paimeneksi yksinkin tai tuttaviensa kanssa.
”Onneksi tytär ja tyttärentytär nyt lähtivät. Tämä on ollut hieno viikko. Sanoisin, että suositeltavaa puuhaa!”, Irmeli Eriksson kannustaa.
Tilitoimistossa kertyneitä ylitöitään vapaana pitänyt Ann-Marie Rosendahl perusteli paimenviikkoaan sillä, että halusi hetkeksi kiireettömyyteen ja irti aikatauluista.
”Täällä meillä ei ole ollut mitään päiväsuunnitelmia eikä kellonaikoja. On riittänyt, kun on käyty tervehtimässä lampaita muutamia kertoja päivässä ja kauppareissulla pysähdytty uimaan. Kokkaamiseen ja vedenlämmitykseen on saanut paneutua hitaasti”, Rosendahl kertoo tyytyväisenä.
Suunnittelija Arto Saari Kolin kansallispuistosta kertoo, että ensi kesänä Kolilla paimennusviikkoja on tarjolla 28 eli kaksinkertainen määrä tähän vuoteen verrattuna.
Hakijoita kaikkiin paimennuskohteisiin tuli tänä vuonna yhteensä yli 600. Paimenet valittiin arpomalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

