Suurten maatalousyritysten yhdistyminen alkoi Dow:n ja DuPont:n liitolla
Talouslehti Financial Times ennakoi kaksi viikkoa sitten, että puolen vuoden aikana nähdään useita maatalouden jättiyritysten liittoja. Nyt nähtiin ensimmäinen.Yhdysvaltalaiset maatalouskemikaaliyhtiöt Dow ja DuPont yhdistyvät, jos kilpailuviranomaiset hyväksyvät liiton.
Uuden yhtiön arvo on 118 miljardia euroa. Yhtiöiden maatalouden liikevaihto yhteensä oli viime vuonna 17 miljardia euroa.
Suunnitelmaan liittyy uuden yhtiön DowDuPontin jakaminen. Yksi yksikkö tekee maatalouden tuotteet, toinen sisältää materiaalien, esimerkiksi muovin, tuotannon ja kolmas kemikaalien tuotannon.
Yhdistymisen pitäisi tuottaa 2,86 miljardin euron säästöt.
Talouslehti Forbesin mukaan 20 000 työntekijän irtisanomisia suunnitellaan.
Yrityksiä ajoi yhteen tuottojen vähentyminen ja kasvun hidastuminen.
Maatalousyritysten yhdistymisiä on osattu odottaa, sillä moni suuri yritys on etsinyt kumppania viime kuukausina, kirjoitti Financial Times marraskuun lopulla.
Myös koneyrityksillä on tarvetta yhdistyä.
Runsas kuukausi sitten John Deere osti ranskalaisen Monosemin kylvökoneet ja Trelleborg vahvisti rengasosaamistaan hankkimalla uutuuspalkintoja kahmineen tsekkiläisen Mitaksen maatalousrenkaat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

