Trump ajaa myös suomalaisia viljelijöitä hankalaan tilanteeseen
MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola on huolissaan, tiukentaako Yhdysvaltojen lähtö Pariisin ilmastosopimuksesta Suomelle asetettuja päästövaatimuksia.
MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietolan mukaan sääolojen haastavampi ennakointi asettaa myös suomalaisviljelijät hankalaan tilanteeseen. Kuva: Kari SalonenGlobaali ilmastonmuutoksen torjunta vaikeutuu, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti maansa irrottautuvan Pariisin ilmastosopimuksesta. MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola arvioi, että uutinen on huono myös suomalaisten viljelijöiden kannalta.
"Päätös asettaa viljelijät hankalaan tilanteeseen, sillä ilmastonmuutoksen myötä sääoloja on jatkossa entistä haastavampaa ennakoida", Pietola sanoo.
Hän pelkää esimerkiksi tulvien ja säiden ääri-ilmiöiden edelleen lisääntyvän, jos keskilämpötila nousee. Pietolan mukaan EU todennäköisesti vahvistaa ilmastojohtajuutta. Hän on kuitenkin huolissaan, mitä tapahtuu Suomelle asetetuille päästövähennysten vaatimuksille.
"Yhdysvaltojen lähtö sopimuksesta tarkoittaa, että Suomelle asetetut kovat päästövähennystavoitteet eivät ainakaan helpotu", Pietola summaa.
Suomelle on asetettu 39 prosentin tavoite vähentää päästöjä vuoteen 2030 mennessä päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla, joihin muun muassa maatalous kuuluu. EU-maissa keskiarvo on 30 prosenttia. Tavoitteet lasketaan suhteuttamalla bruttokansantuote valtion asukaslukuun. Jatkossa Suomen voi olla vaikeampaa saada ajamiaan asioita läpi EU:n ilmastopolitiikassa, mikäli yleinen linja tiukkenee Yhdysvaltojen lähdön myötä.
"Tässä kynnyskysymyksemme on biomassojen käyttö, josta Suomi elää," Pietola korostaa.
Hän ei kuitenkaan usko, että muut valtiot seuraisivat Yhdysvaltojen esimerkkiä. Päätös lähteä Pariisin ilmastosopimuksesta heikentää Pietolan mukaan suurvallan luottamusta. Kuitenkin jatkossa USA:n osavaltiot pystyvät todennäköisesti harjoittamaan haluamaansa ilmastopolitiikkaa.
"Työ ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta jatkuu Trumpin linjauksista huolimatta. Olen totta kai pettynyt, sillä ilmastotalkoisiin tarvittaisiin kaikkia."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
